sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Oletko puuttuva palaseni?

Jotkut oppimisen hetket jäävät ovat jääneet erityisesti mieleeni. Hetken oivallukset ovat porautuneet syvälle persoonani rakenteisiin, muuttuneet arvomaailmaksi ja tavaksi hahmottaa maailmaa.

Joskus tajunnan räjäyttäviä oivalluksia on syntynyt tyhjään tauluun, kun olen ensimmäisen kerran oppinut jotain täysin uutta. Toisinaan oppiminen on ollut hetki, kun puolivalmis ajatus on saanut joltain sanat ja konkretisoitunut kokonaiseksi. Joskus on ollut kova oivaltamisen nälkä ja tarve ymmärtää. Silloin olen tarttunut jokaiseen ideaan ja uuteen asiaan.

Totaalisten Oppimiskokemusteni listan top 10:ssä on hetki, jolloin tajusin yhteistyön merkityksen. Tein ensimmäisen kerran elämässäni yhdessä tutkielmaa L:n ja O:n kanssa. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, istuimme kai O:n vanhempien kotona ja neuvottelimme aineistoa kasaan.

Ihme tapahtui päässäni. Ymmärsin punaisen viimein punaiseksi. Yhdessä tekemisen - puhumisen, ajatustenvaihdon ja ideoiden synnyttämisen prosessin merkitys avautui ja muuttui maailmankuvaksi siinä yläkerran sängyllä istuessa.

Hyväksytty nykykäsitys on, että oppiminen perustuu sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Minä opin, mutta vain jos paikalla on me. Opimme yhteisössä ja yhteisöltä.

Puolen vuoden pakkaukset

Jään lomalle parin päivän päästä. Ajamme auton lauttaan Korppoosta ja pystytämme teltan Kökariin. Loma on taitekohta. Ensimmäinen reilu puolivuotinen työpaikassa on takana. En sano enää, että minulla on uusi työ. Työ ei ole vielä vanhakaan, mutta jo hyvällä tavalla tuttu.

Puolen vuoden aikana kertyneet ajatukseni muistuttavat tällä hetkellä kotoista kesälogistiikkaa:  Kaikkialla on puoliksi purettuja ja pakattuja kasseja tulossa mökiltä ja puolivalmiina leirille. Osa varusteista on fiksusti purettu, pesty ja kuivumassa, osa on pyykissä matkalla koneeseen kohti seuraava kesäkohdetta.

Kuitenkin päällimäisenä, oppimisen kaappiin kauniisti viikattuna, on jälleen ajatus yhdessä tekemisen ja oppimisen merkityksestä.

Kyse ei ole vain sisällöistä, että joku asiantuntija auttaa ymmärtämään Uusia Asioita. Sekin on tärkeää ja merkityksellistä, mutta vielä hauskempia ovat asiat, joita on tehty ja synnytetty yhdessä.

Palavereissa nyökkäillään, kehutaan, pidetään hiljaisuutta, vängätään, kolistellaan sarvia, tuetaan ja kannustetaan, innostutaan, päätetään muutoksista, päätetään olla muuttamatta mitään, esitellään saavutuksia, saavutetaan esityksiä. Palavereissa kuunnellaan, kadotaan omiin ajatuksiin ja tartutaan sanoihin. Perjantai-iltapäivisin väsyttää, menee kikattamisen puolelle, yritetään pysyä agendassa, laaditaan todo-listoja, jaetaan töitä, varataan lisää tapaamisaikoja ja rakennetaan yhteisiä tavoitteita syksyyn.

Memo

Ei siinä sen kummoisempaa tapahdu. Pelkkiä arjen ihmeitä, kun ajatus kohtaa toisen ja kasvaa suuremmaksi. Tahdot yhdistyvät ja suunnittelussa syntynyt energia saa olon tehokkaan huolettomaksi. Tekemisessä on ponnistusvoimaa ja iloa.

Flow

On yksi toinenkin juttu

Purkamattomissa oppimispakaaseissa ja ajatuspyykkivuoressa on lajittelematonta materiaalia käynneistäni lukuisilla epämukavuusalueilla.

Kuten meillä kaikilla, minullakin on osaamisen keskiö. Ominaisuuksien ja taitojen keskus, jonka ympärille laajenevat, tietämieni ja kohtuullisesti hallitsemieni asioiden renkaat. Niiden ulkopuolella on hataraa käsitystä yhdestä sun toisesta asiasta. Ja sitten on enää osaamattomuutta; alue jossa olen täysin toisten ihmisten ominaisuuksien ja taitojen varassa. Se vetää välillä epävarmaksi.

Yhdessä tekeminen vaatii rehellisyyttä. On voitava sanoa en osaa tai osaan.

Se ei ole helppoa, mutta se on välttämätöntä. Kenenkään on nykymaailmassa turha yrittää olla kaikkein alojen maisteri. Toimialaan liittyvä tieto siiloutuu kaikilla tiedonaloilla. Yleissivistys ei riitä, vaan tarvitaan erikoisosaamista. Missä tahansa työssä toimimmekin, toimimme aina erikoisosaajien ketjuissa ja verkostoissa.

On osattava olla nöyrä ja pyytää apua. On oltava rohkea ja tarjottava apua. On osattava luottaa ja antaa hyvän tapahtua. Arkinen juttu. Mitään hienoa on vaikeaa toteuttaa yksin. Opimme yhdessä, kun teemme yhdessä. Olemme toistemme puuttuvia palasia.

Leppoisaa kesää kaikille. 













perjantai 13. kesäkuuta 2014

Listoja hyvistä asioista

Facebookissa on kiertänyt keväällä useampikin meemi, jotka ovat perustuneet siihen, että ihmiset listaavat positiivisia ja onnellisia asioita. En ole itse osallistunut, mutta seurannut kaikkia arkipäivityksiä, kirjalistoja ja päivän positiivisia huomioita kiinnostuneena.

Positiivisuuden psykologia on ollut viime vuosien trendi ja hyvä niin. Edustan itse näkemyksiltäni koulukuntaa, joka uskoo, että todellisuutemme on juuri sellainen kuin miksi sen itse mielessämme luomme. Huomiokykymme on valikoiva. Siksi uskon, että on hyvä olla joku linjanveto, mihin huomionsa kiinnittää. Se voi olla esimerkiksi hyvien puolien näkeminen kaikessa.

Teen itse päivän mittaan mielessäni kiitollisuuslistoja, haaveilen mielessäni isoon ääneen asioista, joita aidosti haluan ja keskityn tuntemaan iloa. Joskus homma toimii, joskus ei. Mutta pääsääntöisesti päiväni ovat vahvasti plussan puolella.

Olen monta kertaa ajatellut kirjoittavani kiitollisuuslistoista. Saan helposti ajettua itseni lähes itkuiseen liikutukseen, niitä miettiessäni. Lopulta olen päätynyt siihen, että jokainen luo omat listansa (niinkuin ovat Facebookissa luoneetkin) ja pateettiset randomit kiitollisuudentunteeni eivät ehkä nouse lentoon blogiaiheena.

Mutta sitten luin Mia Kankimäen "Asioita, jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin". Mia Kankimäki kirjoittaa oletetusti 900-luvun Japanissa Heian-kaudella eläneestä hovinaisesta Sei Shōnagonista ja omasta matkastaan Seitä tutkimaan ja sisäisestä etsinnästään. Sei kirjoitti tekstejä, joista on vuosisatojen aikana koostettu erilaisia kokoelmia, jotka kulkevat nimellä "Tyynynaluskirja - Pillow Book". Alkuperäiset käsikirjoitukset ovat kadonneet ja länsimaiset käännökset ovat tulkintoja vuosisatojen saatossa erilaisia metamorfooseja läpikäyneistä muinaisjapanilaisista kopioiden kopioista.

Sei Shōnagon kirjoittaa myös listoja
Miellyttäviä asioita
Kiusallisia asioita
Inhottavia asioita
Harvinaisia asioita
Sopimattomia asioita
Masentavia asioita
Asioita jotka herättävät mieluisan muiston menneisyydestä

Jäin kirjailijakaimani tavoin miettimään omia listojani, joita on kiitollisuuslistojen lisäksi paljon muitakin:

Ulkoisia asioita jotka saavat minut tuntemaan itseni sisäisesti minuksi
Vatsan päällä pomppiva kamera, jonka hihna on ripustettu vinosti hartian yli.
Pukeutuminen ruskeaan nahakatakkiini ja joogamaton kuljettaminen selässä.
Astuminen veneeseen, SUP-laudalle tai kajaakkiin. Ohimenevä vaistomainen hetki, jolloin tajuaa liukuvansa veden päällä.

Asioita jotka ilahduttavat
Kun saa lainaksi kevyttä, mutta älykästä luettavaa olevan kirjan, jota voi lukea myös erittäin väsyneenä.
Sateiset kesäpäivät, jolloin päällä on kivat kumisaappaat sekä pilkullinen sadetakki.
Kun näkee tutun tai työkaverin junassa.
Tarvaspäässä Gallen Kallelan museolle johtavat sillat.
To do -lista josta on jo pyyhkinyt yli kaikki kohdat.
Kun saapuu ulkotreeneihin, ja näkee H:n hyppivän korkeita perhoshyppyjä nurmikolla.

Asioita jotka innostavat, vaikka en täysin ymmärrä miksi
Seesam kaikissa muodoissaan: siemeninä, öljynä ja välipalapatukoina.
Junamatkat: lyhyet työmatkat, jolloin voi lukea junassa ja pitkät junamatkat, jonne on varannut eväät.
Akrobatia
Valtavat työkoneet: leikkuupuimurit, kaivimet, asfalttikoneet ja Teollisuuskadun numeroidut nosturit, joita ilta-aurinko valaisee.