Mitä sä haluut?

Lounaskeskustelu kollegan kanssa meni jotakuinkin näin:
M: Mitä sä aiot seuraavaksi tehdä?
J: Olen päättänyt pitää ainakin parin viikon tauon, ennen kuin aloitan mitään uutta projektia. Paitsi, että on mulla jo pari juttua mielessä.
M: Ootko sä vähän levoton?
J: En mielestäni. Levoton on sellainen, joka aloittaa koko ajan jotain, mutta ei saa mitään valmiiksi. Mä oon aina saanut kaiken, mitä mä olen halunnut ja päättänyt tehdä.

No, hymiöitä tähän. Noinhan se on.

Koska viimeksi halusit jotain: olla fiksumpi, varakkaampi, voittaa, urheilla enemmän, laihtua vähän, opiskella jonkun uuden kielen, käydä ehkä kaupunkilomalla tai aloittaa parvekeviljelyn?

Mitä olet todella tehnyt? Kuinka paljon olet halunnut? Miten olet elänyt tähän asti?

Oman arkesi, tottumuksiesi ja valintojesi tarkastelu kertoo enemmän sinusta ja haluamisestasi kuin tuhatkaan sanaa. Silloinkin, kun arjen tilastot eivät pidä, kun yllätät itsesi kerta toisensa perään, teet asioita, joita et kuvitellut haluavasi, mutta olet huomannut tehneesi.

Carpe niinku diem. Herää ja oivalla! Ristiriita kuvittelmasi haluamisen ja toteutuneen haluamisen välillä on kallisarvoinen viesti. Se kertoo kovaan ääneen, mikä sinulle on tärkeintä ja missä olet vahvoilla.

Samanlainen kuin muut vai oikeasti sinä?

Kulttuurilla on meihin valtava voima. Olemme kuin kaloja kulttuurin akvaariossa, se on elinympäristömme, yhteisömme, tarjoaa meille ravinnon sekä hapen, jota hengitämme. On luonnollista omaksua kulttuurin määreet hyvästä elämästä.

Koska elän kulttuurissa, missä yleissivistukseen ja elämäntapaan kuuluu ajokortti, niin olen minäkin sellaisen ajanut vuonna 1994. Tosin, sitä ei ole pahemmin sen jälkeen käytetty. Ja itseasiassa homma jäi kesken, koska en koskaan ajanut toista vaihetta. Minulla ei siis ole ajokorttia, vaan rämä ja rapainen Raleigh, jolla poljen joka paikkaan silloinkin, kun säät eivät salli.

Ajokortin ajamisestani loppuun on piisannut puhetta pian 20 vuoden ajan. Voisi luulla, että kysymyksessä on rahakysymys. Jostain syystä minulla on ollut varaa polttaa muutamankin ajokortin uusimisen verran pätää kaukomatkoihin. Tästä voi päätellä, että en todellakaan ole halunnut ajokorttia.

Toinen arkinen esimerkki lienee tuttu kaikille, joiden ikä alkaa 40 ja elämäntilanteeseen liittyy pitkäkestoista stressiä. Sama kuinka paljon juoksee ja jumppaa, kortisolin, liian lyhyiden yöunien ja hidastuneen aineevaihdunnan myötä paino vaan hivuttautuu ylöspäin. Jokainen viinilasillinen ja viikonloppuhemmotteluna nautittu juustopiirakan pala muttuu jenkkakahvaksi.

Oletko halunnut laihtua? Kas, niin moni muukin.

Mietin enemmänkin näitä juttuja yhteen aikaan, kun sitten yhtenä päivänä taas tajusin, että kai mä olisin laihduttanut, jos TODELLA olisin halunnut laihtua. Mutta oikeasti halusin paljon enemmän syödä tarpeeksi, kuin laihtua.

Näiden ja parin muun huomion jälkeen olen opetellut kysymään itseltäni, mitä oikeasti haluan. Haluanko vain kulttuurisesti olettamiani asioita vai itselleni tärkeitä ja ominaisia asioita. Mitä haluan niin paljon, että olen valmis tekemään muutoksia elämässäni?

Tää kestää ja sattuu

Olen luopunut laihduttamisen ajatuksesta, mutta yrittänyt korjata muita elintapojani paremmin elämäntilanteeseen sopiviksi. Kyse on yllättävän pienistä, mutta ehkä juuri siksi niin hankalista muutoksista arjessa. Esimerkkinä ajatus, että joisi vihersmoothien joka aamu: Joka päivä on oltava jotain  möyhennettävää vihreää jääkaapissa. Se tarkoittaa, että on ehdittävä kauppaan todella monena päivänä. Ja samoin on muistettava keittää vihreää teetä kannuun illalla sekä varmistettava, että talossa on inkivääriä. Lisäksi on kasvatettava vehnänorasta, eli ostettava multaa ja ruukkuja ja muistettava kastella oraita. Niin, ja se smoothie pitää muistaa tehdä ja juoda.

Käytännössä vihersmoothie aiheuttaa muutoksia kaikkiin arkirutiineihini ja aikatauluihini.

Rakkaat uima-allasfilosofit järjestivät muutama vuosi sitten pikkujouluksi uimaopetusta koko köörille. Uimaopettaja korjasi vetoni ja potkuni parilla yksinkertaisella ohjeella. Monen räkäkroolaajan tavoin olin kauhonut tehottomasti käsilläni edessä ristiin. Uimaopettaja kehotti ajattelemaan vedot lähtemään altaan kulmista. Joo toki. Mutta eihän minulla ollut sellaisia lihaksia. Seuraavat viikot inhosin uimista todella paljon, koska se sattui. Vähitellen lihakset kasvoivat. Halusin uida ja uin.

Hyvä haluamisen mittari onkin miettiä, kuinka paljon epämukavuutta ja kipua on valmis kestämään ja kuinka kauan. Olenko valmis luopumaan tottumuksistani? Olenko valmis sekoittamaan omat ja muutaman muun ihmisen aikataulut? Olenko valmis opiskelemaan uusia asioita muutokseen, itseeni ja lähimmäisten reaktioihin liittyen? Haluanko tätä todella? Haluanko, vaikka se vie aikaani, rahaani, aiheuttaa mielipahaa ympäristössä, ja joudun luopumaan jostakin muusta.

Jos en ole valmis luopumaan tottumuksistani, en halua tarpeeksi. Silloin ei ehkä kannata piinata itseään kuvittelemalla haluavansa. Ei tarvitse laihduttaa, jos ei halua.

Mitä haluat eniten? 

Olen ennenkin viitannut siihen, että elämä maistuu. Olis niin kiva kaikkee... mutta kun on vaan yksi päivä käytössä jokaisena vuorokautena, vain yksi keho ja siinä rajalliset voimat. Rahakaan ei riitä kaikkeen: kymppikortti joogaan vai akrobatialeirille heinäkuussa?

Jokainen päivä sisältää päätöksiä, siitä mitä todella haluan. Mitä haluan eniten, miten jaan aikani, voimani ja rahani? Tässäkin yritän ymmärtää itseani tarkastelemalla nykyisiä valintojani. Jos haluaa joogata, lähtee ajoissa töistä. Jos ei lähde ajoissa töistä, se kertoo varmaan siitä, että työ on itselle tärkeämpää. Jos haluaa matkustella, säästää matkusteluun rahaa. Mutta jos käyttää treenikortteihin kaikki liikenevät euronsa, se kertoo varmaan siitä, että liikunta on tärkeämpää kuin matkustelu.

Aika ei ole aina rahaa, mutta aika on loistava mittari sille, mikä on meille tärkeintä. Kun lapset olivat pieniä, opinnot laahasivat, tein hanttihommia ja elätin perhettä minimituloilla, mutta perheelle oli aikaa. Perhe oli tärkeä.

Joka päivä, kun saan uuden poskettoman hyvän idean, käytän sen aikamittarini läpi. Päivät ovat nyt jo täysiä: mihin kohtaan viikkoa ymppään ideani, mitä pudotan kokonaan pois arjesta tai mitä vähennän saman verran, kuin uusi idea vie aikaa. Mikä on tärkeintä?

korkealla tai nousussa

• pyöräily
• uinti
• akrobatia
• smoothiet
• työnteko
• sauvakävely
• puuro
• netissä roikkuminen ja bloggaaminen
• kissat

matalalla tai laskussa

• siivoaminen ja muu kodinhoito
• ruuanlaitto
• opiskelut
• kaveri- ja ystävyyssuhteiden ylläpito ja hoito
• notkuminen, elokuvien katselu ja muu hengailu
• kulttuuri (museot, elokuvat, taide)
• pihaviljely
• sukulointi

etsii paikkaansa

• vihersmoothie
• jooga
• kungfu
• nukkuminen
• perhe- ja ihmissuhteiden hoito
• lukeminen
• sisustaminen ja remontointi
• pihaviljely

Sinäkö se oot? 

Joskus oman arjen tarkastelu yllättää iloisesti. Minäkö se olen, kun tuota kaikkea niin tomerana puuhaan? Mitä ovat nämä uudet asiat ja ihmiset elämässäni? Mitä valintoja olen jo tehnyt, kun sunnuntaina huomaan varaavani aikaa liikuntaseuran tiedotteelle, enkä lempiharrastukselleni lukemiselle? Ja toisaalta se pakottaa olemaan rehellinen: miten niin en ehdijaksa mennä torstain treeneihin?

Sinä se oot. Voit tehdä kaiken, mitä haluat. Mutta onnistut vain niissä muutoksissa, joita haluat aidosti ja enemmän kuin mitään muuta.

Siksi on tärkeätä ymmärtää, mitä oikeasti haluaa. Muuten on vain levoton. 

Purjehtiminen on parasta mitä tiedän, vai onko, jos en viitsi harjoitella? 

Hyvää aikaa kaikille!

Kesän sana on ollut aika. Olen hetkittäin kuvitellut hallitsevani aikaa, ihmetellyt sen katoamista ja tunnelmoinut sen täyttymistä. Olen kadottanut lomalla ajantajuni useamman kerran. Olen uhrannut aikaani asioihin, joita en haluaisi välttämättä tehdä, mutta jotka tehtyäni saavutan jotain muuta tärkeää. Kesäkuussa ajan kakusta leikkaamani siivut ovat olleet epätasaisia ja ohuita.

Taito ja aika

Alkukesästä siirryimme seurassa kesätreeniin. Jouduin tekemään ajankäyttöön liittyviä valintoja ja wushu hävisi kamppailussa torstai-illasta. Pääsin vain joka toisiin harjoituksiin, mikä ei riitä itselleni oppimiseen. Olen ollut turhautunut ja tuntenut itseni taas dorkaksi. Ottaa se keppi aivoon. Vaikka oikeasti kyse on siitä, että en ole ehtinyt harjoitella riittävästi.

Alkukesästä aloitimme myös seuran sivujen tekstien päivittämisen. Päähän jäi työskentelyn jälkeen viikoiksi pyörimään, mitä kung fu todella tarkoittaa. Kiinan sana kung fu / kungfu / gongfu merkitsee kaikkea oppimista, joka vaatii energiaa, aikaa ja paneutumista. Vaikka termi liitetään wushuun, se voi tarkoittaa mitä tahansa taitoa, jonka voi saavuttaa vain pitkään ja paljon harjoittelemalla. Termiä käytetään myös kiinalaisesta teeseremoniasta. (Helsingissäkin voi päästä halutessaan kokeilemaan, jos piipahtaa Aikatalon Natural Flavor Tea Housen teeseremoniaan joku lauantai.)

Gongfun ajatus on sekä kiehtova että lohdullinen. On päräyttävää miettiä, kuinka paljon pitää treenata tullakseen edes hyväksi saati loistavaksi. Olen vapauttanut itseni lapsekkaan avoimesti fanittamaan niitä, jotka elämä on tyrkännyt sille tielle vapaaehtoisesti tai pakosta.

Wushuzillan Mark kirjoittaa nanquanin aloittelijoille suunnatuissa vinkeissään, että Pekingin wushu-joukkueen huipputyypit ovat treenanneet yli viiden vuoden ajan samaa kymmenen perustekniikan settiä joka tunnilla. Uudestaan ja uudestaan.

Tätipä kumartaa syvään ja palaa omiin realiteetteihinsa.

Kiire niskaotteessa

Kesäkuu oli kuluneesta puolesta vuodesta kiireisin. Siihen osui useampi iso ja pieni projekti, 10 opintopisteen edestä opiskeluita ja päälle kiinan- ja wushutunteja. Ja koska en osaa luopua mistään kivasta, piti toki samalla nähdä kavereita, käydä aamu-uinneilla, hengata perheen kanssa ja fiilistellä isän syntymäpäiviä. Samalla keräsin HeiaHeia-tuntejani itseni kanssa sopimani määrän.

Kun kuukausi tuli täyteen ja pääsin lomalle sisäisten fanfaarien saattelemana, tajusin, että en ollut koko kesäkuun aikana stressannut kertaakaan kiireen vuoksi.

Se on iso asia. Valtava juttu. Torvimusiikkia tähän.

Olen vuosia taistellut milloin aikataulujen puolesta, milloin aikaa vastaan. Olen kokenut taisteluväsymystä, häviön häpeää ja noussut taas uudestaan pystyyn. Olen kuluneet kymmenen vuotta opetellut aikatauluttamaan, vahtimaan aikatauluja, johtamaan projekteja, ottamaan lisäaikaa ja vaatimaan valmista. Tätä kaikkea tehdessäni olen erittänyt tynnyrikaupalla kortisolia,  pyydellyt anteeksi tuhansin eri tavoin sekä kastunut märäksi ja haisevaksi kusevista aikatauluista.

Mutta vähitellen olen oppinut t e k e m ä ä n   k a i k e n   l ä h e s   a j a l l a a n. Olen oppinut tekemään paljon ja annostelmaan voimiani. Olen kymmenen vuotta toistanut samoja ajankäytön ja työskentelyn harjoituksia ja sitten tulee kesäkuu 2013, jonka voisi ennustaa olevan kiireinen katastrofi.

Mutta se ei ole. Se on intensiivinen, hallittu ja selviän vain yhdellä unohduksella.

Hei. Mä olen oppinut jotain. (Ja terveisiä teille kaikille jotka surette siirtymistä 30 ikävuodesta lähemmäksi 40. Tältä se tuntuu, gongfu alkaa toteutua kuin itsestään niissä asioissa, mitä on aikansa jankannut.)

Maalla ja merellä

Päätän, että otan loppukesästä treenitsempin ja teen jonkun sovun keppini kanssa. Jos en opi keppisarjaa tänä kesänä, yritän järjestää aikatauluni fiksummin ensi kesäksi ja kokeilen uudestaan. Aika on puolellani. Aika on reilu.

Mietin kaikkia päätöksiäni purjehtiessani mielettömien purjehtijanaisten nöyränä seuralaisena Helsingistä Hankoon.

Pidän purjehtimisesta ja rakastan merta. Jotain menee sisälläni aina kohdalleen, kun irrotaan laiturista. Joskus aikaa sitten olin lähes valmis myymään mummoni ja pari lähisukulaista päästäkseni purjehtimaan. Olin aina yhtä helkutin pettynyt, kun siirryttiin ulkomereltä sisäsaaristoon tai käynnistettiin koneet.

Aika kuluu, järki kasvaa ja realiteetit kirkastuvat. Tullakseen hyväksi purjehtijaksi, pitää muistaa, että tässä sitä gongfua vasta tarvitaankin.

Veneen nimi oli H-hetki. Istuin pinnassa ja mietin, olenko valmis aloittamaan alusta ja opiskelemaan kaiken, mitä olen unohtanut? Olenko valmis kisoihin joka tiistai ja ottamaan gastin paikkaa aina uudesta veneestä ja tutustumaan aina uusiin ihmisiin? Kestänkö omia tunarointejani ja olenko tarpeeksi nöyrä kuuntelemaan ohjeita ja moitteita? Onko minusta tuijottelemaan keskittyneesti virtauslankoja ja windexiä?

Mistä kaikesta muusta luovun, jos haluaisin sittenkin purjehtia, niinkuin joskus halusin?

Vastaan moneen kysymykseeni ei, ja ohjaillessani tajuan, että olen onnellinen, jos pääsen Tosipurjehtijoiden kanssa merelle edes kerran tai kaksi. Olen onnellinen, jos saan kuunnella purjehdusjuttuja ja fanitan jokaista, joka on valinnut tiekseen aaltojen tien.

Aika armahtaa

Hangossa kiipesin moottoripyörän selkään ja monta hetkeä meni niin, että piti tosissaan keskittyä miettimään mikä päivä on, ja onko meillä joku lautta johonkin varattuna.

Kotiin tullessani laatikkoon istuttamani perunat olivat kasvattaneet liki metriset varret ja kesäkurpitsa kukki lupaavasti. Mietin mitä kaikkea tapahtuukaan, kun ei tee mitään, kun vaan antaa ajan puhaltaa, ja menee hetkien myötäiseen.

Ja toisaalta, jos on tavoite, onko mikään hienompaa kuin ankarasti kryssiä kohti päämäärää, karttalehdeltä toiselle, kunnes on vihdoin ilta, vene rannassa ja shipshape.

Ehkä paras veneen nimi ikinä: H-hetki. Kuvan otti Jaakkolan Terhi.