Graduni yksi pointti oli, että yhteiskuntamme ja kulttuurimme rationaliteetit muuttuvat ja sen näkyy koulun murroksena. Ajatus rationaliteettien murtumisesta tulee tulevaisuustutkimuksesta, ja itselleni se on toiminut hyvänä selityksenä monille arjen huomioilleni. Hannu Linturi on kirjoittanut asiasta fiksun kansantajuisesti kirjassa "Johtajuudella toimintakulttuurin muutokseen". (Sääli, että kirjan nimi on noin tappavan tylsä ja sulkee pois paljon lukijayhmiä, joita asia koskee ja kiinnostaa. Syy ei kuitenkaan siis ole Linturin, vaan varmaan toimittajan.)
Tulevaisuustutkijoiden mukaan elämme siis yhteiskunnallisten ja kulttuuristen megatrendien loivassa taitteessa (modernin) teollisen ja (post-modernin) jälkiteollisen ajan murroksessa. Samanlaisessa taitekohdassa, kun ihmiskunta eli siirtyessään keskiajalta uuteen aikaan tai maatalousyhteiskunnasta teolliseen aikaan. Täällä blogissani sullon kaiken kahteen lauseeseen, mutta pikkaisen isommista asioistahan tässä on kyse.
Monet yhteiskunnan rakenteet ja instituutiot, kuten koulu, ovat rakentuneet aikaisempien aikakausien logiikalla. Gertruden kanssa lainasimme Sirkka Ahosen (2003) kirjaa "Yhteinen koulu" ja tulkitsimme asiaa siihen malliin, että suomalaisen koulun "DNA:ssa" elää paitsi käsitys ihmisarvosta ja jokaisen oikeudesta korkealaatuiseen koulutukseen myös ajatus ihmisestä talouden koneiston osana ja kulutuksesta sen polttoaineena. Peruskoulu on hyvinvointivaltion verso. Agraari- ja teollisuusyhteiskuntien koulunuudistajien lähtökohtana oli yhteiskuntapolitiikka, jonka yhteisiä nimittäjiä olivat tasa-arvo ja suunnittelu-usko. (Ahonen 2003)
Tarina on paljon pidempi ja siihen liittyy myös riipaiseva huomio didaktiikan ja kasvatustieteiden tutkimuksesta ja miten ne estävät koulua muuttumasta. Palaan siihen joskus myöhemmin, mutta jos jollain on kiire keskustella aiheesta, niin voitte tosiaan kääntyä Gertruden puoleen tai laittaa viestiä minulle.
Vuoren laella
Helmikuun alkupuolella osallistuin nykyisen työni puitteissa tilaisuuteen, jossa keskusteltiin suomalaisen teollisuuden kilpailukyvystä. Jos joku opettaja nyt miettii, että ei paljon insinöörien jupinat ja höpinät kiinnosta, niin kannattaa kiinnostua. Kyse on nimittäin aivan samasta ilmiöstä kuin omassa työssäsi. Maailma muuttuu ja teknologia muuttuu, mutta systeemit (bisnesmallit, tieteen paradigmat, byrokratia, ajattelu- ja toimintatapamme) joissa toimimme, eivät ole vielä ehtineet mukaan muutokseen.Työnantajani järjestämässä tutkimusjulkistuksessa tunsin hetken, kuin olisin seissyt vuoren laella; Toisella puolen rinnettä aukesi näkymä suomalaiseen kouluhallintoon ja opetus- ja opiskelukulttuuriin ja toisella maisema investointiteollisuuden kasvukipuiluun ja yt-rumbaan.
Modernin maailman ilmiöistä - suomalaisesta koulujärjestelmästä ja investointiteollisuudesta - tulee mieleen Avaran luonnon Afrikka-dokumentit. Suomalainen koulu ja teollisuus ovat kuin kalaparvi, joka on pulleana syönyt ja kutenut sadekauden aikaisessa järvessä. Kun kuiva kausi alkaa, ja vesi vähenee, ne vetäytyvät kuraisiin syvänteisiin haukkomaan henkeään.
Tätä kuvaa tukee myös media: yt-ilmoitus, suhdannebarometri, selkärankaseminaari ja PISA-romahdus. Syntyy kuva, että pian kuolemme kaikki.
Luontodokumentit loppuvat aina uuteen toivoon ja taivaanrantaan kerääntyviin pilviin. Mutta miten käy oikeassa elämässä? Tavallisessa arjessa, pienen kansalaisen kiertokulussa, porskutus jatkuu kuin unessa. Sadetta tuntuu piisaavan ja happea riittävän. Ainoa indikaatio muutoksesta voi olla lähikulman videovuokraamon lopettaminen, jollei YT-peikko pure pakaraan.
Kuollaanko me kaikki?
Vanhat hyvät ajat ovat takana, ja uudet ajat pelottavat. Kyselen itseltäni, että miksi hitossa? Yltäkylläisyytemme ei ole vain taloudellista, se on toistaiseksi myös sivistyksellistä, henkistä ja yhteisöllistä. Lammikossa on vielä vettä ja sen LISÄKSI me tiedämme, että vesi vähenee. Meillä on aikaa reagoida, meillä on suhdannebarometreista ja oireilevista opettajista huolimatta MAHDOLLISUUKSIA reagoida.Kuulun näihin lammikossa porskuttelijoihin ja olen luonteeltani käytännöllinen, mutta naivi optimisti. Mottoni on, että kaikki järjestyy ja sitten jokaisen on aika kuolla.
Mutta ensin kannattaa elää.
Nyt tää kirkastui
Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että mahdollisuuksien lisäksi meillä on kaikki välineet rakentaa jälkiteollisen ajan yhteiskuntaa: menestyvää teollisuusbisnestä, tuloksellista koulua (tasa-arvo, ihmisarvo, oppiminen ja aikaan sopivat kompetenssit) ja hidastaa ekokatastrofeja.Systeemisenä hidasteena on oma mielemme, organisaatioidemme jaettu mieli/kulttuuri ja haluttomuutemme muuttua, vaikka muutosta ja kriisiä hierotaan naamaan.
Kauhean suuria sanoja, mutta niitä ilmentävät hyvin pienet arjen ja toimintatapojen muutokset: vai olitko vielä 10 vuotta sitten ajatellut, että oppilaat opettavat opettajia? Ajatus, että työaikana tekee mitä haluaa, eikä mitä käsketään, olisi ollut vielä 80-luvulla ennenkuulumaton kaikkialla muualla paitsi taiteilijapiireissä. Hissiyritys keskittyy ihmisten kulkemiseen rakennuksissa eikä hisseihin. Mikä bisnesmalli se olisi ollut vielä 20 vuotta sitten?
Mikä näitä kaikkia pieniä ajatus- ja toimintatapojen muutoksia yhdistää?
Tää on koan, mutta vastaan itse.
Niitä yhdistää ajatus- ja toimintatapojen muutos. Asiat ovat mahdottomia, jos niitä pitää mahdottomina. Kun näkee mahdollisuuksia, alkaa toteuttaa mahdollisuuksia.
Me emme ole avuttomia kaloja olosuhteiden lammikossa. Olemme koulutettuja ja kokeneita ihmisiä tasa-arvoisessa ja yhä edelleen taloudellisesti yltäkylläisessä yhteiskunnassa. Meillä on mahdollisuus oppia ja meillä on mahdollisuus innovoida - tehdä mahdottomasta mahdollista.
Tämän näin vuoreltani.
Kuva: Saga Sinisalo
Ps. Olen tehnyt yhden korjauksen graduuni, verrattuna kirjastossa olevaan sidottuun versioon. Johdantotekstiin on jäänyt virheellinen viittaus vuoden 2014 uuteen opetussuunnitelmaan. Kysehän on siis 2016 OPS-uudistuksesta ja olen muuttanut sen linkin päässä olevaan versioon.
