Näytetään tekstit, joissa on tunniste besserwisser. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste besserwisser. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Oletko puuttuva palaseni?

Jotkut oppimisen hetket jäävät ovat jääneet erityisesti mieleeni. Hetken oivallukset ovat porautuneet syvälle persoonani rakenteisiin, muuttuneet arvomaailmaksi ja tavaksi hahmottaa maailmaa.

Joskus tajunnan räjäyttäviä oivalluksia on syntynyt tyhjään tauluun, kun olen ensimmäisen kerran oppinut jotain täysin uutta. Toisinaan oppiminen on ollut hetki, kun puolivalmis ajatus on saanut joltain sanat ja konkretisoitunut kokonaiseksi. Joskus on ollut kova oivaltamisen nälkä ja tarve ymmärtää. Silloin olen tarttunut jokaiseen ideaan ja uuteen asiaan.

Totaalisten Oppimiskokemusteni listan top 10:ssä on hetki, jolloin tajusin yhteistyön merkityksen. Tein ensimmäisen kerran elämässäni yhdessä tutkielmaa L:n ja O:n kanssa. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, istuimme kai O:n vanhempien kotona ja neuvottelimme aineistoa kasaan.

Ihme tapahtui päässäni. Ymmärsin punaisen viimein punaiseksi. Yhdessä tekemisen - puhumisen, ajatustenvaihdon ja ideoiden synnyttämisen prosessin merkitys avautui ja muuttui maailmankuvaksi siinä yläkerran sängyllä istuessa.

Hyväksytty nykykäsitys on, että oppiminen perustuu sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Minä opin, mutta vain jos paikalla on me. Opimme yhteisössä ja yhteisöltä.

Puolen vuoden pakkaukset

Jään lomalle parin päivän päästä. Ajamme auton lauttaan Korppoosta ja pystytämme teltan Kökariin. Loma on taitekohta. Ensimmäinen reilu puolivuotinen työpaikassa on takana. En sano enää, että minulla on uusi työ. Työ ei ole vielä vanhakaan, mutta jo hyvällä tavalla tuttu.

Puolen vuoden aikana kertyneet ajatukseni muistuttavat tällä hetkellä kotoista kesälogistiikkaa:  Kaikkialla on puoliksi purettuja ja pakattuja kasseja tulossa mökiltä ja puolivalmiina leirille. Osa varusteista on fiksusti purettu, pesty ja kuivumassa, osa on pyykissä matkalla koneeseen kohti seuraava kesäkohdetta.

Kuitenkin päällimäisenä, oppimisen kaappiin kauniisti viikattuna, on jälleen ajatus yhdessä tekemisen ja oppimisen merkityksestä.

Kyse ei ole vain sisällöistä, että joku asiantuntija auttaa ymmärtämään Uusia Asioita. Sekin on tärkeää ja merkityksellistä, mutta vielä hauskempia ovat asiat, joita on tehty ja synnytetty yhdessä.

Palavereissa nyökkäillään, kehutaan, pidetään hiljaisuutta, vängätään, kolistellaan sarvia, tuetaan ja kannustetaan, innostutaan, päätetään muutoksista, päätetään olla muuttamatta mitään, esitellään saavutuksia, saavutetaan esityksiä. Palavereissa kuunnellaan, kadotaan omiin ajatuksiin ja tartutaan sanoihin. Perjantai-iltapäivisin väsyttää, menee kikattamisen puolelle, yritetään pysyä agendassa, laaditaan todo-listoja, jaetaan töitä, varataan lisää tapaamisaikoja ja rakennetaan yhteisiä tavoitteita syksyyn.

Memo

Ei siinä sen kummoisempaa tapahdu. Pelkkiä arjen ihmeitä, kun ajatus kohtaa toisen ja kasvaa suuremmaksi. Tahdot yhdistyvät ja suunnittelussa syntynyt energia saa olon tehokkaan huolettomaksi. Tekemisessä on ponnistusvoimaa ja iloa.

Flow

On yksi toinenkin juttu

Purkamattomissa oppimispakaaseissa ja ajatuspyykkivuoressa on lajittelematonta materiaalia käynneistäni lukuisilla epämukavuusalueilla.

Kuten meillä kaikilla, minullakin on osaamisen keskiö. Ominaisuuksien ja taitojen keskus, jonka ympärille laajenevat, tietämieni ja kohtuullisesti hallitsemieni asioiden renkaat. Niiden ulkopuolella on hataraa käsitystä yhdestä sun toisesta asiasta. Ja sitten on enää osaamattomuutta; alue jossa olen täysin toisten ihmisten ominaisuuksien ja taitojen varassa. Se vetää välillä epävarmaksi.

Yhdessä tekeminen vaatii rehellisyyttä. On voitava sanoa en osaa tai osaan.

Se ei ole helppoa, mutta se on välttämätöntä. Kenenkään on nykymaailmassa turha yrittää olla kaikkein alojen maisteri. Toimialaan liittyvä tieto siiloutuu kaikilla tiedonaloilla. Yleissivistys ei riitä, vaan tarvitaan erikoisosaamista. Missä tahansa työssä toimimmekin, toimimme aina erikoisosaajien ketjuissa ja verkostoissa.

On osattava olla nöyrä ja pyytää apua. On oltava rohkea ja tarjottava apua. On osattava luottaa ja antaa hyvän tapahtua. Arkinen juttu. Mitään hienoa on vaikeaa toteuttaa yksin. Opimme yhdessä, kun teemme yhdessä. Olemme toistemme puuttuvia palasia.

Leppoisaa kesää kaikille. 













perjantai 1. helmikuuta 2013

Kolme kiukuttelukorttia ja kaksi muuta aikuista käytäntöä

Tempperamenttitutkija Keltikangas-Järvinen tuo lohtua ja tolkkua ihmisen elämään, jos puheet, reaktiot ja toimet ovat livenneet vähän lapasesta.

Tempperamenttihan se siinä puhuu.

Itse taidan kuulua muun muassa  tempperamenttiryhmään intensiivinen. Nuorempana se tarkoitti lähinnä sitä, että olin se tyyppi, joka kuljeskeli ympäri bensakanisterin ja tikkujen kanssa ja pisti siltoja palamaan. Jos oli sanomista, niin sanottiin. Ei niin kovin väliä, halusiko vastapuoli kuulla bensankatkuisia mielipiteitäni. Intensiivinen ihminen ei paljon suodata.

Mutta, sitä saa mitä tilaa. Kun ikää kertyi, huomasin olevani melko tyytymätön tilauksiini. Oppiminen lähti siitä, että  piti saada elämään hyviä asioita mustuneiden sillanpalkkien sijaan.

Jos on sekunnissa nollasta sataan kiihtyvää tyyppiä, ei muutos ole helppo. Jatkuva kierrosten ottaminen rasittaa kuitenkin niin itseäni kuin muita. Kun kokemus ihan sanoo, että maailma ei parane raivomalla,valittamalla ja moitteilla. Koska maailma sellaisena kuin sen käsitän, on olemassa vain omassa mielessäni, toistaiseksi ainoa tapani vaikuttaa maailmaan on ollut oma asenteeni ja oma tapani toimia.

Käytännön ihmisenä olen ratkaissut asian esimerkiksi kiukuttelukorteilla, pistekupeilla ja ööö... liikunnalla.

Kiukuttelukortit

On mahdotonta olla koko ajan rauhallinen, koska maailmassa on esimerkiksi tietokoneita, ihmisiä jotka haluavat antaa lapsilleen nimiä, joista ei selviä sukupuoli sekä opettajia, joille ei makseta ylimääräistä ammatillisesta kehittymisestä.

Ei ole terveellistä olla koko ajan hermona, mutta ei ole hyväksi myöskään tukahduttaa tunteitaan päivästä toiseen. Siksi olen myöntänyt itselleni joka viikoksi käyttöön kolme kiukuttelukorttia. Saan ottaa kolmet nopeat ja ohimenevät kilarit viikossa. Siksi mietin nykyään tarkkaan, mistä kannattaa hermostua ja lopputuloksena hermostun nykyään hyvin harvoin. Yksikin kortti saattaa viikolla riittää.

Toimii. Idea on lainattavissa.

Pistekuppi

Jos sinä ja läheinen ihmisesi olette kumpikin koko ajan oikeassa, niin se voi vähän etäänyttää. Noin pidemmän päälle.

Pistekuppi on läheisten ihmissuhteiden pöydälle kummallekin osapuolella nostettava näkymätön astia, johon saa pisteitä aina kun toinen myöntää sinun olleen oikeassa. Kääntäen, jos olit väärässä: TUNNUSTA! (Piste läheiselle ihmissuhteelle.)

Toimii. Yllätytkö, jos sanon, että pisteet menevät tasan, koska kumpikin on noin vuorotellen oikeassa. Parisuhdeneuvot eivät yleisesti ole toimialuettani, mutta tätä kannattaa kokeilla useamman besserwisserin lähisuhteessa.

Liikunta

Ei siitä sen enempää.

Toimii. Kokeile.