Joskus tajunnan räjäyttäviä oivalluksia on syntynyt tyhjään tauluun, kun olen ensimmäisen kerran oppinut jotain täysin uutta. Toisinaan oppiminen on ollut hetki, kun puolivalmis ajatus on saanut joltain sanat ja konkretisoitunut kokonaiseksi. Joskus on ollut kova oivaltamisen nälkä ja tarve ymmärtää. Silloin olen tarttunut jokaiseen ideaan ja uuteen asiaan.
Totaalisten Oppimiskokemusteni listan top 10:ssä on hetki, jolloin tajusin yhteistyön merkityksen. Tein ensimmäisen kerran elämässäni yhdessä tutkielmaa L:n ja O:n kanssa. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, istuimme kai O:n vanhempien kotona ja neuvottelimme aineistoa kasaan.
Ihme tapahtui päässäni. Ymmärsin punaisen viimein punaiseksi. Yhdessä tekemisen - puhumisen, ajatustenvaihdon ja ideoiden synnyttämisen prosessin merkitys avautui ja muuttui maailmankuvaksi siinä yläkerran sängyllä istuessa.
Hyväksytty nykykäsitys on, että oppiminen perustuu sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Minä opin, mutta vain jos paikalla on me. Opimme yhteisössä ja yhteisöltä.
Puolen vuoden pakkaukset
Jään lomalle parin päivän päästä. Ajamme auton lauttaan Korppoosta ja pystytämme teltan Kökariin. Loma on taitekohta. Ensimmäinen reilu puolivuotinen työpaikassa on takana. En sano enää, että minulla on uusi työ. Työ ei ole vielä vanhakaan, mutta jo hyvällä tavalla tuttu.Puolen vuoden aikana kertyneet ajatukseni muistuttavat tällä hetkellä kotoista kesälogistiikkaa: Kaikkialla on puoliksi purettuja ja pakattuja kasseja tulossa mökiltä ja puolivalmiina leirille. Osa varusteista on fiksusti purettu, pesty ja kuivumassa, osa on pyykissä matkalla koneeseen kohti seuraava kesäkohdetta.
Kuitenkin päällimäisenä, oppimisen kaappiin kauniisti viikattuna, on jälleen ajatus yhdessä tekemisen ja oppimisen merkityksestä.
Kyse ei ole vain sisällöistä, että joku asiantuntija auttaa ymmärtämään Uusia Asioita. Sekin on tärkeää ja merkityksellistä, mutta vielä hauskempia ovat asiat, joita on tehty ja synnytetty yhdessä.
Palavereissa nyökkäillään, kehutaan, pidetään hiljaisuutta, vängätään, kolistellaan sarvia, tuetaan ja kannustetaan, innostutaan, päätetään muutoksista, päätetään olla muuttamatta mitään, esitellään saavutuksia, saavutetaan esityksiä. Palavereissa kuunnellaan, kadotaan omiin ajatuksiin ja tartutaan sanoihin. Perjantai-iltapäivisin väsyttää, menee kikattamisen puolelle, yritetään pysyä agendassa, laaditaan todo-listoja, jaetaan töitä, varataan lisää tapaamisaikoja ja rakennetaan yhteisiä tavoitteita syksyyn.
Memo
Ei siinä sen kummoisempaa tapahdu. Pelkkiä arjen ihmeitä, kun ajatus kohtaa toisen ja kasvaa suuremmaksi. Tahdot yhdistyvät ja suunnittelussa syntynyt energia saa olon tehokkaan huolettomaksi. Tekemisessä on ponnistusvoimaa ja iloa.
Flow
On yksi toinenkin juttu
Purkamattomissa oppimispakaaseissa ja ajatuspyykkivuoressa on lajittelematonta materiaalia käynneistäni lukuisilla epämukavuusalueilla.Kuten meillä kaikilla, minullakin on osaamisen keskiö. Ominaisuuksien ja taitojen keskus, jonka ympärille laajenevat, tietämieni ja kohtuullisesti hallitsemieni asioiden renkaat. Niiden ulkopuolella on hataraa käsitystä yhdestä sun toisesta asiasta. Ja sitten on enää osaamattomuutta; alue jossa olen täysin toisten ihmisten ominaisuuksien ja taitojen varassa. Se vetää välillä epävarmaksi.
Yhdessä tekeminen vaatii rehellisyyttä. On voitava sanoa en osaa tai osaan.
Se ei ole helppoa, mutta se on välttämätöntä. Kenenkään on nykymaailmassa turha yrittää olla kaikkein alojen maisteri. Toimialaan liittyvä tieto siiloutuu kaikilla tiedonaloilla. Yleissivistys ei riitä, vaan tarvitaan erikoisosaamista. Missä tahansa työssä toimimmekin, toimimme aina erikoisosaajien ketjuissa ja verkostoissa.
On osattava olla nöyrä ja pyytää apua. On oltava rohkea ja tarjottava apua. On osattava luottaa ja antaa hyvän tapahtua. Arkinen juttu. Mitään hienoa on vaikeaa toteuttaa yksin. Opimme yhdessä, kun teemme yhdessä. Olemme toistemme puuttuvia palasia.
Leppoisaa kesää kaikille.
