Lentämistä varten opettelimme keittiön pöydän ääressä viime viikolla, miten turvatarkastuksessa laitetaan tavaroita tarjottimelle.
Tähän samaan hetkeen osuu poikani 18. syntymäpäivä kolmen viikon päähän. Olen käytännössä enää kolme viikkoa kenenkään virallinen huoltaja. Siirryn uuteen vaiheeseen elettyäni edellistä pian 20 vuotta. Puolet elämästäni.
Saanko jakaa kasvatusneuvoja?
.... Ihan vähän vaan ja tarkkaan pohdittuja. Tekee niin kovasti mieleni, koska tässä elämäni taitekohdassa menee ajantaju. Olen katsokaas reilu 20-vuotiaasta asti ajatellut, että miltä sitten tuntuu, kun on nelkyt ja lapset ovat aikuisia.Tuntuu nimittäin tosi hyvältä. Vaikka kyynel tirahtikin lentokentällä, tuntui juuri oikealta nähdä jännityksestä tutiseva tyttärensä siirtämässä hammastahnojaan ja rasvojaan pakastepussista lentokentän minigrippiin. Lentokone lentää niin kauas, että meidät yhdistävä henkinen napanuora venyy niin pitkäksi, että se NAPS vaan menee poikki, kun on sen aika.
Mitä sitä sitten neuvoisi?
Kattokaa, kun ei meillä ole aina mennyt kuin Strömsössä. 20 vuoteen on mahtunut tasaisen elon väliin myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Noin lapsen kasvun kannalta. Silti olen useammin kuin kerran kuullut kehuja lapsistani. Aluksi kehut olivat sitä, että "he osaavat kätellä".
1. Opeta lapsesi kättelemään.
Mikael "kaikki on mahdollista" -Jungnerin jutut vapaasta kasvatuksestaan huvittavat minua. Tunnistan niistä omien vanhempieni kanssa käytyjä keskusteluita. "Ei me olla haluttu puuttua teidän päätöksiin, kyllä jokainen on saanut tehdä omia juttujaan." Lapsuudenperheessäni ei ole onneksi mennyt ihan niin överiksi kuin Jungnerin vanhemmilla, mutta vastapainona vapaalle kasvatukselle, itsestäni tuli Tiukka Äiti: Olen heittänyt leluja pois, kun niitä ei ole siivottu, vaatinut kovaan ääneen tekemään kotitöitä, vahtinut kotiintulo- ja tietokoneaikoja ja pitänyt nollatoleranssia päihteisiin. Uskon, että se näkyy lapsissani elämänhallintana.
2. Opeta elämisen normaali.
Olen itse 70-luvun lapsi. Silloin oli ihan normisetti, että 5-vuotias sai avaimen kaulaan ja käveli päiväkodista itse kotiin. Nykyäänhän se olisi heitteillejättö. Olen tuonut, vienyt ja paaponut mukuloita, mutta osan meille avainkaulalapsille kehittyneestä selviytymisen ja vapauden eetoksesta olen siirtänyt lapsilleni. Olen opettanut, miten puhelinta, verokorttia ja lentokenttää käytetään ja luottanut siihen, että lapset osaavat ja selviytyvät. Maailmassa on muitakin turvallisia paikkoja kuin Käpylä-Vallila -sektori. Jos on hätä, pitää soittaa kotiin. Kyllä mamsu auttaa.
3. Pidä huolta, mutta usko lastesi selviytymiskykyyn.
Oman elämäni suuria oivalluksia on ollut yhteisön merkityksen ymmärtäminen. Pieniä valaistumisia on tullut matkan varrella useita, mutta lopullinen leiskahdus tuli kymmenisen vuotta sitten yhdellä kesämökillä, missä teimme koko viikonlopun nurmikkotalkoita: kaivoimme porukalla kiviä ja kantoja maasta, ajelimme maata kottikärryillä, tamppasimme, tasoitimme ja lopulta kylvettiin nurmi.
Konkreettisella yhdessä tekemisellä on valtava yhteisöä rakentava ja kiinni pitävä voima. Jos on vain saamamiehenä, niinkuin lapsille vanhempien heitä kovin rakastaessa usein käy (Lue Virpi Suutarin hyvä kolumni aiheesta), jäävät lapset paitsi siitä ylpeyden ja yhteenkuuluvuuden tunteesta, kun on paiskinut töitä yhteisönsä eteen.
Sitäpaitsi uskon, että kokemukset kasvattavat itsetuntoa paremmin kuin sanat. Joo, pitää kannustaa ja kehua, mutta myös ohjata tilanteisiin, missä ihminen pääsee ponnistelemaan, onnistuu ja arvostaa itseään sen vuoksi.
Ja juuri velvollisuudet tekevät yhteisöstä siihen kuuluvalle yksilölle tärkeän. Toisen työtä ei aina tajua arvostaa, mutta ponnistelu antaa asioille merkityksen.
4. Anna lapsillesi mahdollisuus tehdä jotain yhteisölle aidosti arvokasta, kuten pyykätä.
Yhteisöä pitää kiinni myös läheisyys, tilan ja ajan jakaminen. Siksi olen itse noudattanut neuvoa syödä ateriat yhdessä. Siksi olen ottanut murrosiässä irti räpistelevät teinit mökille, ystäväperheiden luokse kylään, isovanhemmille ja sukuloimaan. Siksi olen lukenut iltasadun varmaan vielä yläasteikäisille. Siksi perjantaisin on ollut leffailta ja olemme maanneet läjässä sohvalla. Siksi olemme pelanneet lautapelejä.
Siksi, että perheen siteet ovat sitkeitä, mutta ohuita. Niitä pitää varjella.
5. Syökää yhdessä päivällinen ja lue iltasatu.
Ja kuten huomaat, olen lähinnä kertonut, mitä olen äitinä elämäni varrella itse oppinut. Ehkä nämä neuvot eivät koske sinua. Ehkä ajattelet toisin. Ehkä sinulla on huono kokemus yhteisöistä ja olet nähnyt, miten absoluuttinen vapaa kasvatus nostaa ihmisen siivilleen. Jos neuvot tuntuvat vierailta, älä missään tapauksessa noudata niitä.
Kato hei. Me kaikkihan elämme omien arvojemme mukaan. Arvomme siirtyvät lapsillemme paitsi äidinmaidossa, myös aamulla eteisessä, kun mietitään niitä kurahousujuttuja.
6. Tärkein neuvoni on, että tunnista omat arvosi ja kasvata lapsesi niiden mukaan.
On niin monta tapaa elää hyvin ja kasvaa hyväksi ihmiseksi.
Kasvatustyö ja vanhemmuus on siitä kätevää, että omat virheensä saa naamalleen melkein heti. Aika moni mainitsemistani vaarallisista tilanteista on liittynyt siihen, että olen hoitanut vanhemman hommiani vasemmalla kädellä tai ollut vielä kertakaikkisesti keskeneräinen ihminen.
Eikä ne virheet merkitse niin paljon. Merkitseviä ovat korjausliikkeet ja halu tehdä oikein. Parhaiden vanhemman taitojensa mukaan.
Sitten 20 vuoden päästä voi päästää lapsensa hyvillä mielin pakkaamaan laukkunsa ja lähtemään.
Ps. Haluan kiittää omia vanhempiani, että he ovat uskoneet omiin arvoihinsa ja antaneet niiden mukaisesti minun olla juuri sellainen ihminen kuin olen.
Ps. S. Olet rakas. Soita mamsulle, jos on hätä.
