Jälkikiitokset arvon kollegoille, mutta ennen kaikkea workshopin osallistujille. Tuli taas mieleen pari juttua osallistujien keskusteluita kuunnellessa.
Samaan aikaan toisaalla
Pääni on meinannut useamman kerran räjähtää viime vuosien aikana. Seuraan samaisten koulun ja opetuksen kehittäjien, opetusteknologiaväen ja koulutusosaamisen vientiporukan verkkokeskusteluita toisella silmällä ja samaan aikaan loppusuoralla on oma arkeni koululaisen ja opiskelijan äitinä. Koulu tulee illalla iholle nuoren kanssa käymien keskusteluiden kautta.Joskus on vaan tuntunut, että ei tiedä miten päin olisi, kun toisaalta näkee edistyksen, oppimisen innovaatiot, niitä eteenpäin vievän innon. Sitten toisaalta kuuntelee opetuksen arkea, joka kuulostaa samalta kuin omina kouluvuosinani. Paitsi jotenkin taantuneelta, pysähtyneeltä ja omahyväiseltä. Ja kouluvuosieni jälkeen on maailma kuitenkin hieman muuttunut. Selailupolvi on vaihtunut alaluokilla hipaisusukupolveksi.
No. Tulevaisuuden koulun oppimisympäristöt -workshopissa meillä oli paikalla ihmisiä useilta eri koulutuksen osa-alueilta: yliopistoväkeä, reksejä, maikkoja, koulutus- ja pelialojen yritysten ihmisiä ja suunnittelijoita. Sieluni kelluskeli keskustelun virrassa pitämiemme esitysten välillä. Näiden ihmisten ajattelussa ei ollut mitään pysähtynyttä.
Jos on aikaa vain yhteen... kannattaa ottaa kaksi
Kuten aina, workshop- tai koulutuspäivän jälkeen olo on samaan aikaan euforinen ja kuolemanväsynyt. 110 % läsnäoloa muuttuu hempeän lempeäksi kokemukseksi poissaolosta. Olo on sama, kuin pitkältä purjehduslegiltä rantauduttua; fyysinen mutta kepeän tyhjä.Jälkitunnelmista keskeiseksi jäi ajatus, että opettajien pitäisi tulla ulos koulusta tutustumaan muuhun maailmaan.
Ihan vaan sillä perustelen, että vaikka sekava CV:ni aiheutti minulle vuosikausiksi väpättävää itsetuntoa, niin nyt en ole mistään tyytyväisempi! Jos olen mitään elämässä oppinut, ja haluan jotain ilosanomaa jakaa, niin kyllä se liittyy siihen, että olen hankkinut kaksi ammattia, omaksunut niiden mukana kaksi erilaista maailmankuvaa ja tavannut sen myötä erityyppisiä ihmisiä. Väitän, että se on ammatillinen voimavarani ja henkinen pääomani numero yksi. Enkä ole ainoa laatuani.
Lisää sun paradigmaan vähän paradigmaa
Pari päivää ITK-seminaarin jälkeen kävin aiheeseen liittyvän valaisevan lounaskeskustelun haukimurekkeen äärellä. Minulla oli ilo keskustella ihmisen kanssa, joka esitti yksinkertaisuudessan loistavan esimerkin kahden eri ajattelutavan hedelmällisestä yhdistämisestä: Perinteinen bisnesprosessimalli on lineaarinen. Se etenee yhteen suuntaan ja perustuu fantasiaan yksinkertaisista syy-seuraussuhteista. No, kun bisnesihmisellä on kemistin tausta, hän tietenkin yhdistää ajattelussaan kemiallisen reaktion prosessimallit ja tuo niiden suunnanmuutokset bisnesajatteluun.Ajattelun kauneutta käytäntöön vietynä.
Ja päinvastoin. Teki kerran mieli vähän älähtää, kun koulutusalalla työskentelevä tuttu pahoitteli muutosten jälkeen joutuvansa töihin insinöörien suunnittelemaan organisaatioon. Pitäisi kai näin jälkeenpäin kysyä, mikä muuttui. Voisin arvata, että ainakin osa asioista toimii vähän - edes vähän - fiksummin, kuin käyttäytymistieteilijöiden ja humanistien suunnittelmassa organisaatiossa. Insinööri haluaa, että homma pelaa. Ihmistieteilijä haluaa, että kaikilla on hyvä olla ja organisaatio on demokraattinen. Nämä ovat testatusti hienoja, mutta usein epäkäytännöllisyyttä luovia ajatuksia.
Monien oppilaitosten ja koulujen riesa on kokemukseni mukaan käsittämätön säätäminen ja loputon tunnevellonta. Kyllä insinööritkin säätävät, mutta heillä on ainakin pyrkimys muuhun ja välineet, millä päämäärään päästään. Ja kyllä jokaisessa organisaatiossa myrskyää, milloin vesilasissa ja milloin neukkarissa, mutta kaikissa organisaatioissa ei pyritä ensisijaisesti vaikuttamaan näillä keinoin.
Pointtini ei ole asettaa eri ammattiryhmiä vastakkain vaan laittaa ne yhteen. Haluan nostaa esiin ideaa, että ajattelutapoja, uskomuksia ja mallinnustapoja sekoittamalla syntyy jotain parempaa. Jotain uutta. Jotain käytännöllistä ja toimivaa. Insinööreillä on paljon opittavaa ihmistieteilijöiltä ja toisin päin.
Entä jos johtamisviestintää ei tarkasteltaisi johtamisena, vaan oppimisprosesseina? Entä jos taloushallinnon täsmällisyyttä siirrettäisiin opetuksen suunnitteluun?
Keksikää itse lisää. Olkaa kaksipäisiä luovia hirviöitä. Seotkaa vieraisiin ammatteihin, sukeltakaa toisiin tapoihin nähdä todellisuus. Se on paitsi ammatillisesti palkitsevaa, myös hauskaa.
Jos itse ei voi muuttua moneksi, jos on jo ammattivalintansa tehnyt, on seuraavaksi ehdottomasti paras vaihtoehto pyöriä silmät ja ajatukset avoinna eri ammatti-ihmisten keskellä. Vaikka arkkitehtien. Tai insinöörien. Ehkä maikkojen.
Hilla Rudanko pitää esitystä oppimistiloista.
