Opettajan voimaton puhe - opettajan puheen voima

Viestinnän tutkijat heittävät välillä kehiin aika karmeita lukuja viestinnän tehottomuudesta. Prosenteilla ei ole tässä niin väliä, onko se 2,5 % vai 25 % viesteistä, kun menee perille tai vaikuttaa. Pointti on muistaa, että viestin välittyminen, ymmärretyksi tuleminen ja viestin aikaansaama toiminta tai muutos on kaikkea muuta kuin itsestäänselvää.

Olen ollut alkusyksyn ammattikoulussa opettamassa sisällöntuotantoa ensimmäisen vuosikurssin AV-opiskelijoille. Tuntiopettajana toimiminen ja vain yhden ryhmän opettaminen on antanut aikaa suunnitella ja opettaa pieteetillä.

Ammattikoulujen tuntiopettajan palkkausjärjestelmä ei tosin tunne tällaista työtapaa. Palkka maksetaan vain pidetyistä tunneista, ei suunnittelusta. En tiedä, onko tämä yksi outo tapa säästää vai jonkun suunnittelijan vahinko. Mutta ainakin kyseessä on hyvä esimerkki siitä, miten järjestelmä ei aina tue laadukasta opetusta.

No. Suunnittelutuntini menevät vähän firman piikkiin tai lähtevät selkänahasta. Olen tehnyt parhaani lähinnä opiskelijoiden ja oman opettamiseni vuoksi. Olen tehnyt materiaaleja, käyttänyt erilaisia sähköisiä työkaluja, ryhmätyömuotoja, leikittänyt (Jep. Myös amiksessa.), luetuttanut, löytänyt sopivan yhteistyöprojektin ja vienyt opetuksen ja oppimisen nettiin. Työni tuloksena huomasin jotain, mitä olisi kai pitänyt tajuta vuosia aikaisemmin:

Puhuminen on huono opetusmenetelmä.

Aika alussa selvisi, että viidenneksellä on oppimisvaikeuksia. Siksi annan ohjeet
s e l v ä s t i, puhuttuna ja kirjoitettuna. Istun viereen selittämään ja piirtämään, jos tarvitsee.

Pidin väliarviointina kaikkien kanssa henkilökohtaiset palautekeskustelut. Keskusteluissa kuitenkin selvisi, että Suomessa on erittäin tehokasta ja laadukasta erityisopetusta. Kaikki lukihäiriöiset, dysfaatikot ja erityisopetusta saaneet pärjäävät kurssilla hienosti. Normaalin alkuhämmennyksen jälkeen lapsuudessa kirjoitustaidottomiksi ja sanasokeiksi todetut nuoret kirjoittavat lähes julkaisuvalmiita verkkosivutekstejä. Parempaa tekstiä, kuin normaaliopetuksen piirissä koulua käyneet.  Liikutuin. Uskomattomia tyyppejä!

Väliarviointikeskustelut avasivat silmäni samalla näkemään, minkälaista hissimusiikkia opetuspuheeni on. Luokan edessä puhuva opettaja puhuu kaikille, mutta ei henkilökohtaisesti kenellekään opiskelijoista. Viesti hajoaa puheen vauhdissa pisaroiksi kuin aivastus. Viesti kyllä tarttuu joihinkin, sen olen huomannut. Mutta ei kovin moneen. Viestini eivät ole Malcolm Gladwellin sanoin tarttuvia ja liimaantuvia - contagious & sticky.

Ei oo sun eikä mun syy

Tässä kohtaa tietenkin olisi hyvä syyttää opiskelijoita. Se tuntuu olevan opettajilla pahana tapana. Opettajassa on harvoin vikaa, mutta oppilasaines on tosi pandaa.

Mutta en syytä opiskelijoita. En syytä edes itseäni. Olen opettanut ja ohjannut oppimista huolellisesti ja hyvin. Opiskelijat ovat selvästi opiskelleet. Kyse ei ollut kenenkään laiskuudesta, keskittymiskyvyttömyydestä tai diagnosoidusta oppimisvaikeudesta. Kyse on puheen voimattomuudesta opetusmetodina sisällön tai taidon opettamisessa. 

Mitäs nyt tehdään? 

Opetuspuhetta ei voi eikä pidä lopettaa. Mutta koska koulu muuttuu ja opettaminen muuttuu, jokaisen opettajan täytyy miettiä omaa opetuspuhettaan uusiksi. Mitä puhun, kenelle, koska, miten ja miksi? Puhunko liikaa?

Puhuminenkin on hyvä tapa opettaa, jos varmistaa sen vaikuttavuuden. Alla muutama käyttämäni kikka, millä tehoja voi lisätä.

1. Toisto
Toiston voima ei ole kenellekään opettajalle mikään uusi asia. Viestinnän näkökulma voi kuitenkin tuoda mukaan puheen vaikuttavuutta lisäävän työkalun - pääviestin.

• Mieti, mikä on opetettavassa sisällössä tai taidossa keskeistä. 
• Tiivistä se lauseeseen tai kahden pääviestiksi. 
• Tee tarvittaessa kuvallinen esimerkki tai mallinnus.
• Mieti viestille vertauksia ja esimerkkejä, jotka oppilas tai opiskelija voi ymmärtää oman kokemusmaailmansa kautta. 
• Mieti, voiko viestin viedä toimintaan. Jos voi, teetä luokassa sanoista tekoja. 
• Laita oppilaita toistamaan viestiä ääneen: hokemana, vastauksena toistuvan kysymykseen jne. 

Kenellekään ryhmässäni ei parinsadan toiston jälkeen ole epäselvää, että sisällöntuotanto lähtee aina kohderyhmästä. Sekin on tullut tutuksi, että kurssin tärkein tavoite on tekeminen. Verkkokalvoille lienee piirtynyt taululle useita kertoja ilmestynyt malli kirjoitusprosessin työvaiheista. 

 2. Käsiteankkurit
Jokainen tiedonala on täynnä abstrakteja käsitteitä, joita oppijan on vaikeaa ymmärtää oman kokemusmaailmansa pohjalta. "Koulu" on talo, jonne mennään oppimaan. "Koulu" on myös yhteiskunnan instituutio, työpaikka, kunnallishallinnon osa jne. Käsitteet pitävät sisällään paljon jokaisen tiedonalan ja toimialan ominaista tietoa. Siksi opetettavan sisällön tai taidon keskeiset käsitteet kannattaa nostaa esiin ja tutkia yhdessä, mitä kaikkea ne pitävät sisällään. Muutaman käsitteen ymmärtämisellä voi hallita valtavan määrän tietoa. Siten käsitteet ankkuroivat tiedon ymmärrykseen, eivätkä ole enää ymmärryksen esteenä.

Keinoina voi olla käsitepankit. Oppilas voi "tallettaa" käsitteen, kun hän osaa selittää sen. Käsitepankki voi olla osa arviointia. Jakson lopussa ei tarvitse pitää kokeita, jos oppilas on jo jakson aikana saanut osoitettua, että hän tuntee ja osaa käyttää keskeisiä käsitteitä. Joskus aikanaan teimme 4.-luokkalaisille oikein hienoja käsiteseteleitä - leikkirahalappuja, joihin kirjoitettiin käsite ja setelin sai omakseen, kun oli osannut käyttää käsitettään oikein tai selittää sen.

Isompien opiskelijoiden kanssa on helpompi puhua ammattisanastosta. Keskeiset ammatilliset käsitteet kootaan jaettuun dokumenttiin yhteiselle alustalle ryhmä- ja paritöinä. Käsitteitä käytetään oman opiskelun aikana ja ne on tentitään jakson lopussa. Välissä käsitteet voi nostaa seinälle ja testata, syntyykö niistä käsitekartta.

3. Henkilökohtaisuus
Onneksi pidin väliarvioinnin. Kohtaamiset olivat tärkeitä sekä opiskelijalle että opettajalle. Kaikki luokassa pisaroiksi hajonnut puhe muuttui keskusteluiksi. Kävimme opiskelijoiden kanssa läpi jokaisen henkilökohtaiset vahvuudet ja tehdyt tehtävät. Tässä vaiheessa oppimimispolkua tehtäville ei ollut muita laatuvaatimuksia, kuin että ne oli tehty. "Tärkeintä on tekeminen."

Pääsin henkilökohtaisesti kertomaan, mitä piirteitä ja osaamista arvostan jokaisessa opiskelijassa. Sain suoraa palautetta, miksi sisällöntuotannon oppiminen tökkii ja mikä siinä on innostavaa. Sisällöntuotannon vene vuosi, hyvistä aikeistani huolimatta. Väliarviointi oli telakkakäynti, jonka avulla loppumatka on sujunut hyvin.

Opettajan puheen voima - roolittava puhe

Parhaimmillaan opettajalla puheella on valtava voima, joka näkyy luokan ilmapiirissä ja muuttuu yksittäisen oppilaan minäkäsitykseksi. Opettaja roolittaa oppilaat puheellaan joka tapauksessa. Tietoisesti tehtynä ja positiivista esiin tuova roolittava puhe on 

• tapa havaita jokaisen opiskelijan vahvuudet ja sanoa ne ääneen: "Sähän olet hyvä viemään ryhmää eteenpäin, kun keskustelu meinaa pysähtyä."
• tapa luoda hyvää tunnelmaa: "Kiitos, että olette täällä. Tulee aina hyvä olo, kun saan tehdä kanssanne töitä. Olette taitavia. Tämä tehtävä oli vaativa. Näytitte, kuinka paljon teissä on kykyjä. Huomasithan itse. Kiitä itseäsi tekemästäsi työstä."
• tapa lisätä keskenäistä arvostusta: "Mieti, mikä on työparisi vahvuus. Mitä sellaista hän osaa, mitä arvostat? Kerro se hänelle ääneen."
• tapa vahvistaa minäkuvaa oppijana: "Huomasithan, että olet tässä taitava. Huomasin, että koit oppimisen iloa."

Roolittavalla puheella saat luokassa ihmeitä aikaan. Menetelmä perustuu siihen, että valitset aina positiivisen tavan viestiä. Positiivinen roolittava puhe auttaa kulkemaan myös niiden viestintätilanteiden läpi, joista on myönteisyys kaukana.

Negatiivinen roolitus jää elämään, siinä missä positiivinenkin.Vaihtoehtona on sanoa, kaikki se hyvä, mitä näkee: "Mä näen, että sä oivallat. Ryhmätyössä sulla oli hauskoja toimivia ideoita. Seuraavaksi mä näen, kuinka tuot oivaltamisen myös yksilötasolle. Mä tiedän, että saat samoja oivalluksia, kun teet omat tehtäväsi yksin. Sähän olet kova tekemään, kun saat työn käyntiin."

Rooli alkaa toteuttaa itseään.

Roolittava puhe alkaa myös ohjata myös opettajan ajattelua kuin itsestään. Kun keskittyy sanomaan oppilaista hyviä asioita, huomaa ja alkaa ajatella hyviä asioita. Uskomukset alkavat ohjata opettajan toimintaa.

Roolittavalla puheella on voimaa muuttaa opettamista ja oppimista.

Kuvitus: Terhi Jaakkola

Väliaikaraportti lastulaboratoriosta

Elämässä on monta hienoa asiaa. TOP 10:ssä on uima-allasfilosofien seurue, johon sattuma on minut valinnut. Uima-allasfilosofien avustuksella olen tutustunut moneen tärkeään asiaan, kuten tarkkaan liikuntakirjanpitoon, uimalakin käyttöön ja Marcus Buckinghamiin.

Marcus Buckinghamin viesti on hyvin yksinkertainen. Tee työtä, mikä on sinulle luontaista. Luithan oikein: työtä, mikä on sinulle luontaista, ei siis vain työtä, missä olet hyvä.

2013 käärmeen vuosi

Nyt on mustan vesikäärmeen vuosi. En ota sen enempää kantaa kiinalaisen tai länsimaisen astrologian totuusarvoon, mutta jotenkin ajatus muutoksen syklisyydestä helpottaa omaa todellisuuttani. Se vie eteenpäin ihan arkisia valintojani, kuinka tätä elämää elellään ja mihin keskityn seuraavaksi.

Kiinalaisessa uskomusperinteessä vesikäärmeen vuoden sanotaan sopivan pohdiskeluun, opiskeluun ja itsetutkiskeluun. Tästä ajatuksesta olen ottanut kiinni. Onko ajatus totta? Minulle on, koska päätin tehdä siitä itselleni totta.

Olen tehnyt monta vuotta asioita päämäärä- ja tavoitetietoisesti ja aivan apinan raivolla. Se on ollut äärimmäisen hauskaa, aika hemmetin työlästä ja totaalisen palkitsevaa. Työ on tarjonnut huippuhetkiä, huipputyyppejä, seikkailua ja tasapainon vuoksi muutaman törmäyksen täyttä vauhtia tiiliseinään.

Joku sykli lienee täynnä, sillä viime kuukausina vauhti on rauhoittunut ja kyselen itseltäni, että mitähän seuraavaksi.

Mitä Marcus tästä sanoisi?

Kirjoitin viimeksi identiteetistä. Minäkuva muuttuu ja elää ja muu elämä sen myötä. Kun perustin yrityksen vuosia sitten, ostin pinon jakkuja ja konsulttimekon. Käytin niitä monta vuotta, mutta nyt  luonnonvalkoisessa lempijakussani on pinttynyt tahra.

Konsulttimekko kiristää sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti. Olen kerryttänyt useamman keski-ikäisen istumatyöläisen sitkeän kortisolikilon ja uinut  itselleni hartiat. Tänä päivänä, jos ohjelmassa ei ole myyntitapaamisia tai palavereja, en paljon paitoja silittele. Puen pehmeät farkut ja pimeässä valitun löysän paidan.

Pidän yhä valtavasti työstäni ja tartun siihen mielelläni. Asiakkaiksi on valikoitunut oikeasti kiinnostavia bisneksiä, jotka saavat minut tuntemaan ylpeyttä, että saan olla niiden kehittämisessä mukana. Minulla on etuoikeus tehdä töitä ihmisille, joita arvostan.

Elämän painopiste on kuitenkin vuosien intensiivisen työperioidin jälkeen siirtynyt muihin asioihin. Tilanne tarjoaa mahdollisuuden tarkastella sekä työtäni että työminääni ulkopuolelta.

Pystyn kirjoittamaan nopeasti listan asioista, joissa olen hyvä ja toisen asioista, joissa en ole kehittynyt ponnisteluistani huolimatta. Mutta mikä on minulle luontaista? Missä ovat aidot vahvuuteni?

Kahdentoista kuukauden lastulaboratorio

Tunnistaakseni aidot vahvuuteni, päätin jatkuvien tulevaisuuden tavoitteiden asettamisen sijaan seurata vuoden ajan nykyhetkeä. On paljon asioita, joita on pakko tehdä ja joita haluan tehdä. Ne teen. Kaikki ovat sisäisessä kalenterissani. Lopun aikaa ajattelin mennä kuin lastu laineilla.

Sanonta viittaa täyteen ajautumiseen ja sattumanvaraisuuteen. Näinhän ei ole. Lastua ohjaavat voimat: veden virtaukset ja tuulen nostattamat aallot. Pointtini on, että seuraavaan saareen haluamisen sijaan haluan oppia, mitä pinnan alla ja päällä tapahtuu. Mikä minua ohjaa ja mihin? Saanko otettua arjen luonnonvoimat käyttööni vai puskenko vahingossa niitä vastaan?

Kyse ei todellakaan ole mystiikasta. Enemmän kyse on oman ja ympäristön toiminnan tunnistamisesta. Jos on vuosia mennyt kartta kädessä pisteestä A pisteisiin B-Z, on hyvä aika vähän tsekkailla, että mihin ja minkä voimalla menisi, jos yrittäisi ilman karttaa. Jäänkö pyörteeseen pyörimään ympyrää? Vajoanko pohjaan vai löydänkö uuden saaren?

Löytöretken väliaikaraportti

Lopullinen tutkimusraporttihan on mahdollista julkaista vasta käärmeen vuoden kelluntojen ja uiskenteluiden lopussa. Nopeina väliaikahuomioina voin jo listata muutaman asian:

1. Blogin myötä kirjoittamisesta on tullut taas hauskaa. Kahvila Utulan myötä saan kirjoittaa yhdessä, mikä on vielä hauskempaa. 
2. Vuosien lenkkien, kuntosalikorttien, jooga- ja jumppatuntien jälkeen olen löytänyt liikunnallisen kodin wushusta. Olenkin ihminen, joka tykkää könytä tatamilla, lyödä ja potkia.
3. Ammatillinen vanha suola jaksaa janottaa: rakastan yhä kouluttamista ja opettamista. Kun opetan, tuntuu kuin käytössäni olisi samanaikaisesti tasokartta, kaikuluotain- ja tutkakuvaa todellisuudesta. Opetuksen suunnittelu ja opettaminen saavat minut yhtäaikaa hereille ja rauhalliseksi. Ja koulukeskustelu saa minut näköjään yhä edelleen liekkeihin. 

Teen tätä, koska se tuntuu oikealta

Nyt on sellainen elämänvaihe, että voi tehdä vähän valintojakin. Ohjaan aikaani fiilispohjalta ja katson mihin randomiteetti vie. Luontaisesti.

Viime tiistaina päädyin ennen treenejä istumaan salin kuoppaisille sohville miettimään wushuseuran viestintää ja markkinointia.

"Kiva, että autat tässä."

Niin minustakin.

Sitten minua huudettiin treeneihin. Siellä tapahtui ihme. Muistin noin 75 % sarjasta ja tajusin oppivani loputkin.

Mitähän etsivä vielä löytää?

En koskaan - ajatuksia ajatuslukkojen avaamisesta

Ajamme kollegan kanssa usein pitkiä matkoja asiakastapaamisiin. Olemme varsinainen Teiden Dream Team: minulla ei ole ajokorttia ja kollega on hankkinut korttinsa vasta aikuisella iällä. Kuluneen vuoden aikana hän on oppinut paljon itsestään autoilijana. Tai siis, pakon edessä ajokortittoman yhteistyökumppanin kanssa, hän on joutunut rikkomaan kaikki mielikuvansa itsestään kuskina: En koskaan aja pitkiä matkoja. Paitsi käyn usein edestakas Länsirannikolla, helppo 6-8 tunnin ajopäivä. En koskaan aja lumimyrskyssä. Paitsi, jos sattuu olemaan lumimyrsky.

Jouduin taannoin työssäni En koskaan -tilanteeseen. Tiedättehän, että yrittäjä ei sano työlle "ei". Ei on yleellisyyssana, jota lakkaa jossain vaiheessa yrittäjyyttään kaipaamasta

Minulta tilattiin työ, jollaista en ollut koskaan tehnyt. Se ei paljon eronnut aikaisemmista töistäni, paitsi juuri siinä kohtaa, missä kohtasivat onnistumisen pakko ja epäonnistumisen mahdollisuus.

Jos osaa ajaa autoa, osaa ajaa sitä myös lumimyrskyssä rannikolta toiselle. On vain oltava tarkempana, ja ajettava hitaammin.  Jos osaa tehdä viestintää, osaa tehdä sitä myös uusissa välineissä. On vain tehtävä entistä paremmat taustatyöt ja mietittävä sanomisensa entistä tarkemmin.

Pelkäsin silti. En tiedä oikeastaan mitä. En koskaan -pelot ovat ajatuslukkoja, joita todellisuus pakottaa meitä avaamaan. Arki työntää nenään nipun ruosteisia raskaita avaimia ja käsikirjoituksesta poistetaan kaikki vuorosanat, jotka alkavat: en osaa.

Niin minä sitten tein sen työn ja onnistuin. Pääsin ammatillisesti turvallisesti lumimyrskyssä perille. Samalla En koskaan -lukko aukesi ja työnsi minut kivaan työhuoneeseen. 

Oppiminen tuntui järjettömän hyvältä. Se oli saavutus, onnistuminen ja makea voitto!