Taito ja aika
Alkukesästä siirryimme seurassa kesätreeniin. Jouduin tekemään ajankäyttöön liittyviä valintoja ja wushu hävisi kamppailussa torstai-illasta. Pääsin vain joka toisiin harjoituksiin, mikä ei riitä itselleni oppimiseen. Olen ollut turhautunut ja tuntenut itseni taas dorkaksi. Ottaa se keppi aivoon. Vaikka oikeasti kyse on siitä, että en ole ehtinyt harjoitella riittävästi.Alkukesästä aloitimme myös seuran sivujen tekstien päivittämisen. Päähän jäi työskentelyn jälkeen viikoiksi pyörimään, mitä kung fu todella tarkoittaa. Kiinan sana kung fu / kungfu / gongfu merkitsee kaikkea oppimista, joka vaatii energiaa, aikaa ja paneutumista. Vaikka termi liitetään wushuun, se voi tarkoittaa mitä tahansa taitoa, jonka voi saavuttaa vain pitkään ja paljon harjoittelemalla. Termiä käytetään myös kiinalaisesta teeseremoniasta. (Helsingissäkin voi päästä halutessaan kokeilemaan, jos piipahtaa Aikatalon Natural Flavor Tea Housen teeseremoniaan joku lauantai.)
Gongfun ajatus on sekä kiehtova että lohdullinen. On päräyttävää miettiä, kuinka paljon pitää treenata tullakseen edes hyväksi saati loistavaksi. Olen vapauttanut itseni lapsekkaan avoimesti fanittamaan niitä, jotka elämä on tyrkännyt sille tielle vapaaehtoisesti tai pakosta.
Wushuzillan Mark kirjoittaa nanquanin aloittelijoille suunnatuissa vinkeissään, että Pekingin wushu-joukkueen huipputyypit ovat treenanneet yli viiden vuoden ajan samaa kymmenen perustekniikan settiä joka tunnilla. Uudestaan ja uudestaan.
Tätipä kumartaa syvään ja palaa omiin realiteetteihinsa.
Kiire niskaotteessa
Kesäkuu oli kuluneesta puolesta vuodesta kiireisin. Siihen osui useampi iso ja pieni projekti, 10 opintopisteen edestä opiskeluita ja päälle kiinan- ja wushutunteja. Ja koska en osaa luopua mistään kivasta, piti toki samalla nähdä kavereita, käydä aamu-uinneilla, hengata perheen kanssa ja fiilistellä isän syntymäpäiviä. Samalla keräsin HeiaHeia-tuntejani itseni kanssa sopimani määrän.Kun kuukausi tuli täyteen ja pääsin lomalle sisäisten fanfaarien saattelemana, tajusin, että en ollut koko kesäkuun aikana stressannut kertaakaan kiireen vuoksi.
Se on iso asia. Valtava juttu. Torvimusiikkia tähän.
Olen vuosia taistellut milloin aikataulujen puolesta, milloin aikaa vastaan. Olen kokenut taisteluväsymystä, häviön häpeää ja noussut taas uudestaan pystyyn. Olen kuluneet kymmenen vuotta opetellut aikatauluttamaan, vahtimaan aikatauluja, johtamaan projekteja, ottamaan lisäaikaa ja vaatimaan valmista. Tätä kaikkea tehdessäni olen erittänyt tynnyrikaupalla kortisolia, pyydellyt anteeksi tuhansin eri tavoin sekä kastunut märäksi ja haisevaksi kusevista aikatauluista.
Mutta vähitellen olen oppinut t e k e m ä ä n k a i k e n l ä h e s a j a l l a a n. Olen oppinut tekemään paljon ja annostelmaan voimiani. Olen kymmenen vuotta toistanut samoja ajankäytön ja työskentelyn harjoituksia ja sitten tulee kesäkuu 2013, jonka voisi ennustaa olevan kiireinen katastrofi.
Mutta se ei ole. Se on intensiivinen, hallittu ja selviän vain yhdellä unohduksella.
Hei. Mä olen oppinut jotain. (Ja terveisiä teille kaikille jotka surette siirtymistä 30 ikävuodesta lähemmäksi 40. Tältä se tuntuu, gongfu alkaa toteutua kuin itsestään niissä asioissa, mitä on aikansa jankannut.)
Maalla ja merellä
Päätän, että otan loppukesästä treenitsempin ja teen jonkun sovun keppini kanssa. Jos en opi keppisarjaa tänä kesänä, yritän järjestää aikatauluni fiksummin ensi kesäksi ja kokeilen uudestaan. Aika on puolellani. Aika on reilu.Mietin kaikkia päätöksiäni purjehtiessani mielettömien purjehtijanaisten nöyränä seuralaisena Helsingistä Hankoon.
Pidän purjehtimisesta ja rakastan merta. Jotain menee sisälläni aina kohdalleen, kun irrotaan laiturista. Joskus aikaa sitten olin lähes valmis myymään mummoni ja pari lähisukulaista päästäkseni purjehtimaan. Olin aina yhtä helkutin pettynyt, kun siirryttiin ulkomereltä sisäsaaristoon tai käynnistettiin koneet.
Aika kuluu, järki kasvaa ja realiteetit kirkastuvat. Tullakseen hyväksi purjehtijaksi, pitää muistaa, että tässä sitä gongfua vasta tarvitaankin.
Veneen nimi oli H-hetki. Istuin pinnassa ja mietin, olenko valmis aloittamaan alusta ja opiskelemaan kaiken, mitä olen unohtanut? Olenko valmis kisoihin joka tiistai ja ottamaan gastin paikkaa aina uudesta veneestä ja tutustumaan aina uusiin ihmisiin? Kestänkö omia tunarointejani ja olenko tarpeeksi nöyrä kuuntelemaan ohjeita ja moitteita? Onko minusta tuijottelemaan keskittyneesti virtauslankoja ja windexiä?
Mistä kaikesta muusta luovun, jos haluaisin sittenkin purjehtia, niinkuin joskus halusin?
Vastaan moneen kysymykseeni ei, ja ohjaillessani tajuan, että olen onnellinen, jos pääsen Tosipurjehtijoiden kanssa merelle edes kerran tai kaksi. Olen onnellinen, jos saan kuunnella purjehdusjuttuja ja fanitan jokaista, joka on valinnut tiekseen aaltojen tien.
Aika armahtaa
Hangossa kiipesin moottoripyörän selkään ja monta hetkeä meni niin, että piti tosissaan keskittyä miettimään mikä päivä on, ja onko meillä joku lautta johonkin varattuna.Kotiin tullessani laatikkoon istuttamani perunat olivat kasvattaneet liki metriset varret ja kesäkurpitsa kukki lupaavasti. Mietin mitä kaikkea tapahtuukaan, kun ei tee mitään, kun vaan antaa ajan puhaltaa, ja menee hetkien myötäiseen.
Ja toisaalta, jos on tavoite, onko mikään hienompaa kuin ankarasti kryssiä kohti päämäärää, karttalehdeltä toiselle, kunnes on vihdoin ilta, vene rannassa ja shipshape.
Ehkä paras veneen nimi ikinä: H-hetki. Kuvan otti Jaakkolan Terhi.
