Näytetään tekstit, joissa on tunniste nivelsiteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nivelsiteet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. tammikuuta 2013

Evoluutio sekunneissa - Kuinka oppia kävelemään 1-4 jalalla?

"Sinulla on tapana ratkaista asiat toiminnallisesti", sain kuulla kerran. Huomio oli tietenkin osuva, ja siinä saattoi piillä moite. Uskon, että pikku pysähtyminen ja tilanneanalyysi voivat ajaa saman asian kuin itselleni tyypilliset käytännön ratkaisut. Jollain muulla ihmisellä.

Itse uskon kuitenkin tekemiseen ja ryhtymiseen. Iso osa minäkuvastani yhdistyy toimintakykyyni ja samalla suurimmat pelkoni liittyvät toimintakyvyn menettämiseen.

En ole niitä, jotka jotka muistavat hokea "tärkeintä on terveys", koska terveys on ollut minulle aina itsestään selvää. En tiedä, mitkä itäsuomalaisten ja hämäläisten kansojen ristisiitoksessa syntyneet selviytyjägeenit olen pakasta vetänyt, mutta niihin kuuluu hyvä vastustuskyky. Ja vaikka olen 70-luvun pihaleikkisukupolvea, olin kuitenkin ennemmin lukeva kuin liikkuva lapsi, enkä muista lapsenakaan juuri kolhineeni itseäni.

Minun ei ole tarvinnut käydä juuri koskaan lääkärissä, lukuunottamatta pakollisia elämänkaareen liittyviä tarkastuksia ja tietenkin äidiksi tulemista. Olen silti kuluneen vuoden aikana tarvinnut lääkäriä enemmän kuin aikaisemman 39 vuoden aikana yhteensä. Samalla suurin pelkoni on käynyt toteen pariinkin kerran matkan varrella.


Yksijalkainen

Muutos kaksijalkaisesta yksijalkaiseksi käy yhdellä tasapainon menetyksellä. Miten poistua bussista, jonne on noussut kaaduttuaan ovella? Matkalla tulee kivuliaan selväksi, että jotain on käynyt, kun jalka ei kestä astumista eikä kanna. Jalan epäkunto.

Olethan muistanut harjoitella yhdellä jalalla hyppimistä, taitoa jota treenattiin päiväkodissa? Yksijalkaisuus on kätevää pienissä tiloissa, matalammissa portaissa ja tilanteissa, missä olet jättänyt kyynärsauvat noin 1.5 metrin päähän. Olen järjestänyt ylioppilasjuhlat osin yhdellä jalalla hyppien ja pienessä keittiössämme akselini ympäri pyörien.

Nelijalkainen

Ensimmäinen viikko kahden sauvan varassa on yhtä kaottista kolinaa. Kaikki arjen motoriikka on opeteltava uusiksi: vaikka jalkoja on neljä, käsiä ei ole vapaana yhtään. Mitään ei voi kantaa. Koikkelehdittuani vessaan, tajuan puolessa välissä, että ovi on auki. Lisää koikkelehtimista ja oven sulkeminen. Toistan virheen kymmenisen kertaa, ennen kuin kehitän uudet muuvit. Koska meillä on kissoja, ulko-ovesta on poistuttava liukkaasti ja torjuttava karkaavat eläimet vasemmassa kädessä olevalla tietokonelaukulla tai treenikassilla. Lisää yhtälöön kyynärsauvat ja saat tulokseksi raivon kyyneliä, kun tajuaa, että yhtään kättä  ei ole vapaana torjuntoihin, saati karanneiden kattien sisälle nostamiseen. Jep.

Nelijalkaisuuteen kuitenkin oppii lopulta. Kun päädyin uudestaan kyynärsauvoille pari viikkoa sitten, olin vallan kotonani: Osasin järjestää itseni ja ylimääräisen jalkaparin auton kyytiin. Lensin Lontooseen, konkkasin uima-altaalle ja uin yhdellä jalalla potkien.

Kolmejalkainen

Sairastamisessa mahtavinta on toipuminen! Jokaisena päivänä saa elämältä pienen lahjan, kun huomaa, että jalalle uskaltaa varata, sillä voi tönkösti kävellä, jalka alkaa kantaa jooga-asanoissa, tajuaa juosseensa kivutta bussiin, mustelmat vaalenevat ja tietää kohta pääsevänsä treeneihin.

Ennen lopullista paranemista on kolmijalkainen siirtymäkausi, missä kuljetetaan kyynärsauvaa mukana enemmän henkisenä kuin fyysisenä tukena. Kolmijalkaisena oppii odottamaan päivää, jolloin uskaltaa siirtyä kokonaan kahdelle jalalle. Oppii odottamaan ja odotus palkitaan.

Kaksijalkainen

Toimintakyvyn menettämisessä parasta on ymmärtää, että elämä jatkuu toimintakyvyttömänäkin. Elämä hidastuu, mutta jatkuu. Läheisiltä menee passaamiseen hermo, mutta apua on silti saatavilla.

Toimintakyvyn menettäminen pakottaa poistumaan mukavuusalueelta ja löytämään uusia tapoja olla ja tehdä. Toimintakyky ei katoakaan, se vaan muuttuu.

Tulee uusia muuveja, jotka ovat käytössä kaksijalkaisenakin. Olin jo kauan suunnitellut, että voisin siirtyä kokonaan uimaan vaparia. Aina on kuitenkin ollut joku epäpätevä syy, että en ole siirtynyt. Mutta yksijalkaiseen vaiheeseen liittyi muutospotentiaali; yksijalkainen ei ui revenneillä nivelsiteillä rintaa. Ja nyt, kun muutos on tapahtunut, takaisin ei ole enää paluuta, olen siirtynyt kokonaan vapaauintiin.

Vapaa. Ui.


Nelijalkaisena lentokentällä, toisessa jalassani poikani kenkä kokoa 46 ja toisessa oma kenkäni. 






tiistai 15. tammikuuta 2013

Mitä voi oppia haavoittuneelta lumilautailijalta?


Menin syksyllä 2012 poikani perässä Kung fu -treeneihin ja rakastuin alkeiskurssilla lajiin. Ihan ekaa kertaa koskaan ikinä halusin tulla hyväksi jossain, mitä harrastan. Niin kivaa on kung fu. Sain keltaisen vyön ja olin maailman onnellisin kung fu -täti. Niin. Siis olen varmasti treenien vanhin. Muut harrastajat näyttävät yliopisto-opiskelijoilta.

Kun on käynyt alkeiskurssin, saa osallistua myös akrobatiatreeneihin. Kung fuun kuuluvat näyttävät hyppypotkut ja muut keholliset ilmaveivit. Itselleni riittäisi, jos oppisi kärrynpyörän ja uskaltautuisi seisomaan seinää vasten käsillään.

Oli sellainen pikkutyttömäinen olo, kun marssin pakkasessa topakkana ja reppu selässä elämäni ensimmäisiin akrobatiaharjoituksiin. Viereisellä lattialla cheerleader-tytöt heittivät voltteja ilman vauhtia. En tuntenutkaan itseäni enää pieneksi vaan taas tosi vanhaksi. Valmentaja muistutti, että Taitoliikuntakeskuksen akrobatiaharjoitteluun tarkoitettu joustava erikoislattia vaatii totuttelua.

Alkulämmittelyssä juoksimme ja hypimme ja teimme kärrynpyöriä ja... juuri kun olin heittämässä omaa harjoitteluversiotani kärrynpyörästä joustavalla erikoislattialla, nilkka sanoi SKRUNCH. Ja se siitä sitten.

Tunsin itseni todella noloksi, tunaroida nilkkansa ennen kuin on aloitettukaan! Mietin, että pitäisikö tädin pidättäytyä joogassa ja sauvakävelyssä. Suutarit, keski-ikäiset naiset ja lestit ja noin...

Revenneiden nivelsiteiden opetus

Jalka ei kestänyt astumista, joten päätin mennä päivystykseen varmuudeksi näyttämään lääkärille ja kuvauttamaan sen. Tiedättehän ne Pahamaineiset Terveyskeskuspäivystykset? Esimerkiksi Haartmannin, missä tavalliset hesalaiset istuivat vähän kärsivän ja odottavan näköisinä, kaikki selvin päin ja rauhallisina.

Sain hyvää hoitoa ja Kung Fu Panda -vitsejä, lastan, sauvat ja salakuunnellun viisauden lapaluunsa murtaneelta lumilautatytöltä. Tyttö kävi äitinsä kanssa puhelinkeskustelun, jota siteerasi saattajilleen:

Tyttö: "Mä hyppäsin, mut en saanut asentoa korjattua ja tulin naamalleni maahan."
Äiti: "Etkö sä ikinä opi?"
Tyttö: "Enhän mä voi ikinä oppia mitään, jos en kokeile jotain uutta."

Kun jalka paranee, menen takaisin Kung Fu -treeneihin ja akrobatiaan. Haluan kokeilla jotain uutta.



Kuvalähde: http://z.cotot.com/artikkeli/nyrjahdyksia-ja-venahdyksia-lapsilla

Muun kuvalinkit: Suomen Wushu Kungfu -seura