Itse uskon kuitenkin tekemiseen ja ryhtymiseen. Iso osa minäkuvastani yhdistyy toimintakykyyni ja samalla suurimmat pelkoni liittyvät toimintakyvyn menettämiseen.
En ole niitä, jotka jotka muistavat hokea "tärkeintä on terveys", koska terveys on ollut minulle aina itsestään selvää. En tiedä, mitkä itäsuomalaisten ja hämäläisten kansojen ristisiitoksessa syntyneet selviytyjägeenit olen pakasta vetänyt, mutta niihin kuuluu hyvä vastustuskyky. Ja vaikka olen 70-luvun pihaleikkisukupolvea, olin kuitenkin ennemmin lukeva kuin liikkuva lapsi, enkä muista lapsenakaan juuri kolhineeni itseäni.
Minun ei ole tarvinnut käydä juuri koskaan lääkärissä, lukuunottamatta pakollisia elämänkaareen liittyviä tarkastuksia ja tietenkin äidiksi tulemista. Olen silti kuluneen vuoden aikana tarvinnut lääkäriä enemmän kuin aikaisemman 39 vuoden aikana yhteensä. Samalla suurin pelkoni on käynyt toteen pariinkin kerran matkan varrella.
Yksijalkainen
Muutos kaksijalkaisesta yksijalkaiseksi käy yhdellä tasapainon menetyksellä. Miten poistua bussista, jonne on noussut kaaduttuaan ovella? Matkalla tulee kivuliaan selväksi, että jotain on käynyt, kun jalka ei kestä astumista eikä kanna. Jalan epäkunto.Olethan muistanut harjoitella yhdellä jalalla hyppimistä, taitoa jota treenattiin päiväkodissa? Yksijalkaisuus on kätevää pienissä tiloissa, matalammissa portaissa ja tilanteissa, missä olet jättänyt kyynärsauvat noin 1.5 metrin päähän. Olen järjestänyt ylioppilasjuhlat osin yhdellä jalalla hyppien ja pienessä keittiössämme akselini ympäri pyörien.
Nelijalkainen
Ensimmäinen viikko kahden sauvan varassa on yhtä kaottista kolinaa. Kaikki arjen motoriikka on opeteltava uusiksi: vaikka jalkoja on neljä, käsiä ei ole vapaana yhtään. Mitään ei voi kantaa. Koikkelehdittuani vessaan, tajuan puolessa välissä, että ovi on auki. Lisää koikkelehtimista ja oven sulkeminen. Toistan virheen kymmenisen kertaa, ennen kuin kehitän uudet muuvit. Koska meillä on kissoja, ulko-ovesta on poistuttava liukkaasti ja torjuttava karkaavat eläimet vasemmassa kädessä olevalla tietokonelaukulla tai treenikassilla. Lisää yhtälöön kyynärsauvat ja saat tulokseksi raivon kyyneliä, kun tajuaa, että yhtään kättä ei ole vapaana torjuntoihin, saati karanneiden kattien sisälle nostamiseen. Jep.Nelijalkaisuuteen kuitenkin oppii lopulta. Kun päädyin uudestaan kyynärsauvoille pari viikkoa sitten, olin vallan kotonani: Osasin järjestää itseni ja ylimääräisen jalkaparin auton kyytiin. Lensin Lontooseen, konkkasin uima-altaalle ja uin yhdellä jalalla potkien.
Kolmejalkainen
Sairastamisessa mahtavinta on toipuminen! Jokaisena päivänä saa elämältä pienen lahjan, kun huomaa, että jalalle uskaltaa varata, sillä voi tönkösti kävellä, jalka alkaa kantaa jooga-asanoissa, tajuaa juosseensa kivutta bussiin, mustelmat vaalenevat ja tietää kohta pääsevänsä treeneihin.Ennen lopullista paranemista on kolmijalkainen siirtymäkausi, missä kuljetetaan kyynärsauvaa mukana enemmän henkisenä kuin fyysisenä tukena. Kolmijalkaisena oppii odottamaan päivää, jolloin uskaltaa siirtyä kokonaan kahdelle jalalle. Oppii odottamaan ja odotus palkitaan.
Kaksijalkainen
Toimintakyvyn menettämisessä parasta on ymmärtää, että elämä jatkuu toimintakyvyttömänäkin. Elämä hidastuu, mutta jatkuu. Läheisiltä menee passaamiseen hermo, mutta apua on silti saatavilla.Toimintakyvyn menettäminen pakottaa poistumaan mukavuusalueelta ja löytämään uusia tapoja olla ja tehdä. Toimintakyky ei katoakaan, se vaan muuttuu.
Tulee uusia muuveja, jotka ovat käytössä kaksijalkaisenakin. Olin jo kauan suunnitellut, että voisin siirtyä kokonaan uimaan vaparia. Aina on kuitenkin ollut joku epäpätevä syy, että en ole siirtynyt. Mutta yksijalkaiseen vaiheeseen liittyi muutospotentiaali; yksijalkainen ei ui revenneillä nivelsiteillä rintaa. Ja nyt, kun muutos on tapahtunut, takaisin ei ole enää paluuta, olen siirtynyt kokonaan vapaauintiin.
Vapaa. Ui.
Nelijalkaisena lentokentällä, toisessa jalassani poikani kenkä kokoa 46 ja toisessa oma kenkäni.
