Näytetään tekstit, joissa on tunniste mukavuusalue. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mukavuusalue. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Pohdintoja olosuhteiden pakosta ja pakottomuudesta

Blogiaiheen valitseminen on oma kiinnostava ja arvaamaton prosessinsa. Varsinkin, jos postausten välinen aika venyy.

Aiheet tulevat tulevat kuin koputtamaan ovelle. Joskus ne jonottavat kiltisti vuoroaan järjestäytyen tärkeysjärjestykseen mielessäni. Mutta usein tuntuu, että kyseessä saattaa olla myös röyhkeysjärjestys, kun arvaamattomin ja kovaäänisin ajatus haluaa tulla jaetuksi.

Joskus blogiaihe pärjää myös sinnikkyydellä. Minulla on ollut alusta asti mielessäni kirjoittaa erityisestä tai muiden erityiseksi luokittelemasta oppimisesta ja sen voimasta. Minua kiinnostavat köyhyyteen liittyvät avautumiset ja keskustelut ja niistä on parikin julkaisematonta aloitusta. Ehkä jonakin päivänä...

Kesästä asti olen kuitenkin ajatellut olosuhteita ja niiden merkitystä oppimiselle. Aihe on ilmestynyt mieleni oven taakse kuin seurallinen iso kolli. Aihe tietää, että ruokin sitä ja pääsevänsä sisään, kunhan oikea aika koittaa. Aihe on antanut käpälää muille, pienemmille aiheille ja antautuu mieleni rapsutettavaksi, kun ajelen Munkan rantoja töistä kotiin.

Mukavuusalueena kesähelle

Kuten edellisessä blogissa kerroin, kesän helle sai minut kovin kovin saamattomaksi. Lämpö valui selkärankaani ja pehmitti sen. Heinäkuussa oli mukava valuttaa hikeä urheillen ja liikkuen, mutta muuten ajauduin tilaan, jota joku kerran kutsui kohtutilaksi. Nukahtelin kirja rinnan päällä mihin sattuu. Söin ja ajattelin mitä sattuu.

Loppuloman pakottomuus toi mieleeni, kuinka tärkeää on saada olla juuri siinä missä on - omalla täydellisella mukavuusalueellaan. Jokaisella on omansa, mutta minulle, joka olen ilmeisesti parantumattoman levoton, täydellinen henkinen laiskuus vastapainona aikataulutetulle elämälleni on äärimmäistä luksusta. Viihdyn fyysisesti kuumassa ilmanalassa.  Viihdyn pitkiä aikoja yksin ja hiljaisuudessa.

Mietin silloin heinäkuussa, että onhan jokaisella joku paikka, henkinen ja fyysinen mukavuusalue, johon voi tulla tankkaamaan tarvitsemaasa energiaa; keräämään karanneen ilman takaisin siipiensä alle, olemaan lötkö tai jäntevä, haaveellinen tai vailla odotuksia.

Mukavuusaleelta poistumisesta on tullut jonkin sortin kansallinen hokema. Olen itsekin sitä käyttänyt. Uskon, että se auttaa meitä oppimimaan.

Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että mukavuusalueelle pitää myös voida palata. Pitää päästä tasaisin väliajoin takaisin sinne, missä on oma vahvin itsensä tai mistä saa väsyneenä voimaa.

Olosuhteiden uhri vai työn sankari?

Loman päättyessä olosuhteet muuttuivat. Sää viileni. Työlista venyi. Työpäivät pitenivät ja hyvät aikomukset unohtuivat. Ulkoisten olosuhteiden muuttuessa, myös sisäinen maailmani muuttui. Ajatus nopeutui, heräsi keskellä yötä, eikä levännyt edes viikonloppuisin. Keskittymisen myötä tunteet terävöityivät ja tekeminen fokusoitui. On jossain epämiellyttävän ja kiehtovan välimaastossa, mitä paljon töitä tekevälle ihmiselle tapahtuu.

Kuinka paljon ja kuinka hyvää voi saada tietokoneensa äärellä aikaiseksi? Kuinka korkea ja pitkäaikainen hinta siitä pitää maksa muussa elämässä?

Ulkoiset olosuhteet muuttuvat sisäisiksi. Se on varmaa. Jos muutos on pysyvä, se aktivoi jopa geenit. Olemme biologisia. Nälänhädästä selvinneisiin rakentuu biologisia ratkaisuja, joilla selvitään seuraavasta nälänhädästä. Tulipa sitä tai ei. Tiukka työtahti nostaa esiin meistä ne puolet, jotka auttavat saamaan nopeasti ja paljon aikaseksi. Sähköpostit lyhenevät. Isot kirjaimet ja tervehdykset katoavat. Asia. Perille. Nopeasti. Myös kotona. Muutunko tällaiseksi lopullisesti? Ennen olin toisenlainen.

Kiireen ollessa kovimmillaan, yritin nukkua riittävästi, että en menisi sen rajan yli, jossa en ole enää stressaantunut vaan pelkkä ihmishirviö. Aina sekään ei auttanut. Lauseet muuttuivat kotonakin lyhyiksi ja teräviksi, jos niitä ylipäätään esiintyi. Olin usein pitkiä aikoja hiljaa.

Sisäiset olosuhteet muuttuvat ulkoisiksi

Suomalainen, nelikymppinen, koulutettu nainen saa nauttia suurempaa päätöksenteon vapautta kuin melkein kukaan muu maailmassa . Olemme hyvinvointivaltion ja pitkään jatkuneen positiivisen taloudellisen kehityksen lapsia - hyvän kehän tuloksia.

Kun suurimmat päivittäiset ongelmamme liittyvät säähän, liikenteeseen, ulkonäköön ja muuhun arjen epämukavuuteen, asiat ovat pohjimmiltaan hyvin. Ihmisillä on tietenkin surua ja vastoinkäymisiä, riitoja, sairautta ja kuolemaa. Ulkoisia olosuhteita, jotka ravistelevat meidät turvallisilta sijoiltamme. Mutta kuitenkin...

Lahjoista suurin on mahdollisuus tehdä valintoja: mihin kouluttaudun, missä asun, kenet valitsen kumppanikseni, kummasta sukupuolesta, yritänkö saada lapsia, mitä työtä haluan tehdä, mitä harrastan ja miten suhtaudun onnistumisiin ja vastoinkäymisiin.

Mietin taas elämääni hallitsevia ja itse rakentamiani olosuhteita toipuillessani alkusyksyn rutistuksesta ja palatessani normaaleihin rutiineihin.

Makasin parin tunnin akrobatiatreenien jälkeen Taitoliikuntakeskuksen kanveesilla venyttelemässä auki kitiseviä lantion ja alaselän lihaksia. Osa porukasta hyppi vielä air trackilla tehden puolikkaita ja kokonaisia voltteja. Katselin näkyä, kuuntelin väsyneen kehoni ääntä ja olin onnellinen: Tämä on minun paikkani. Tämä on minun elämäni ja itseluomieni olosuhteiden ekosysteemiä. Kohta lähettäisin tekstiviestejä kotiin ja kumppanilleni: hyvät treenit, lähden pian polkemaan.

Olen rakentanut sisäistä maailmaani heijastavan ulkoisen maailman. Olen luonut olosuhteet, joissa on minulle täydellisen hyvä elää, horjahtelevan, mutta tahdonvoimalla koossa pysyvän tasapainon työn, harrastusten ja perheen välillä.

Täältä voi poistua epämukavuusalueille, viettää pari kuukautta kiireen keskellä tai viikonlopun märissä kengissä seikkailukisoissa ja vieraassa veneessä. Tänne voi palata, tätä voi muuttaa ja kehittää.

Olen valinnut nämä olosuhteet, koska voin valita. Olen etuoikeutettu. On helppo olla kiitollinen. Yritän olla marisematta pienistä.

Yksityisestä yleiseen - olosuhteista oppimisympäristöihin

Olosuhteet vaikuttavat meihin paljon. Hyvää elämää on, jos voi itse vaikuttaa olosuhteisiinsa, jopa rakentaa ne itselleen sopiviksi.

Tämähän on taas koulujuttuja.

Oppimisympäristöt ovat olosuhteita. Olosuhteet rakentavat sisäistä maailmaa ja muokkaavat meitä. Oppimisympäristö on määräävä tekijä. Se rakentaa oppijalle ja opettajalle toiminnallisen ja samalla mielenmaailman ekosysteemin. Olosuhteet muuttavat meitä. Siksi olosuhteiden luonteeseen - oppimisympäristöihin pitää suhtautua pohdiskellen ja vakavasti.

Pidimme keväällä 2014 ITK-seminaarissa erityisopettaja ja koulunkehittäjä Ulla Hyttisen ja Arkkitehtitoimisto Rudanko & Kankkusen kanssa työpajan tulevaisuuden oppimisympäristöistä. Tuloksena oli, että fyysisten oppimisympäristöjen tulee olla muuntuvia, jotta ne palvelisivat sekä muuttuvien ulkoisten olosuhteiden että erilaisten oppijoiden tarpeita.

Oppimisille suotuisten olosuhteiden luominen ei ole rakettimatikkaa. Sen todisti Maarit Korhonen, joka otti pulpetit pois luokasta ja huomioi oppilaan oppivan parhaiten, jos hän sai liikkua. Perus.

Ei ole. Mutta pitäisi olla.

Koulun ja oppimisympäristön pitää olla olosuhde, joka edes mahdollistaa oppimisen, ei ainakaan estä oppimista tai ohjaa väärään suuntaan. Pulpettiriveihin järjestetty, hiljennetty luokka ei tue oppimista vaan opettajan mielenrauhaa ja minäkuvaa Suurena Johtajana.

Oppimista tukevat erilaiset oppimisympäristöt, missä osassa voi liikkua, osassa rauhoittua, osassa rakentaa, osassa purkaa, yksin tai yhdessä, netissä, pelaten tai oikeassa elämässä elämää harjoitellen. Opettajalle tämä voi olla piinallista. Todella hallitsematon ja raskas epämukavuusalue, jos ei ole vielä sopeutunut ammattinsa muutosta ohjaaviin ulkoisiin olosuhteisiin.

Haluan sanoa, että
a) kannattaa tottua, tässä ollaan oppijan ja oppimisen puolella. Opettaja ei vanno valaa, kuten lääkäri. Mutta jos opettaja vannoisi valan, sen pitäisi pitää sisällään ajatus oppimisen mahdollisuuksien puolustamisesta ja oppijan oppimistarpeiden ymmärtämisestä.
b) muista pitää itselläsi oma mukavuusalueesi, helteinen heinäkuu, rakas harrastus, musiikkia, kirjat, liikunta tai autotalli, mihin paeta tankkaamaan voimavaroja. Tarvitset ne muutoksessa.

On oppijan loppuelämän kannalta äärimmäisen tärkeä kompetenssi ymmärtää olosuhteiden vaikutusta omaan itseen ja omaa itseä olosuhteiden rakentajana.

Miten ajattelitte ohjata olosuhteiden oppimista?