Ruumiinvalvojaisten jatkot - sanoista tekoihin

Puheet ja miekkarit on pidetty, blogeja, kolumneja ja mielipidekirjoituksia on kirjoitettu sankoin määrin ja A-Studion Streamissa asianosaiset keskustelivat. Vielä kerran.

Taisin kovaan ääneen luvata jossain, että vedän yhteen keskusteluita, mutta en sitten pystynytkään. Tarvittaisiin kirja, yhteenvetoihin ei yksi blogi riitä. Mutta toivottavasti tulevaisuus kirjoittaa aiheesta hyvän tarinan.

Pistetäänkö pojat tupakaksi? Kasvatuskeinoja 50-luvulta
Tässä alkuun yksi karmea tarina, jonka kuulin viime viikolla: 60 vuotta sitten, jossain kaukana Itä-Suomessa, pienellä paikkakunnalla yksi poika jäi koulussa kiinni tupakoinnista. Koska yksi poika oli tupakoinut, oli luontevaa rangaista kaikkia luokan kolleja. Opettaja antoi kaikille pojille muutaman tupakan miedosta vahvempaan ja pakotti pojat käryttelemään luokan eteen. Jos alkoi heikottaa, kannettiin ulos haukkaamaan happea. Ja kun tokeni, piti tulla sisään ja jatkaa savuttelua.

Tarina on tosi ja tallennettu. Kertojan lähisukulainen istui takarivissä itkemässä ja katselmassa, miten velipoika sai tuta joukkorangaistusta.

Halusin ottaa osaa tähän keskusteluun, koska mielestäni suomalaisessa nykykoulussa moni asia on hyvin ja lapsen oikeusturva-asiassa on Suomen kouluissa onnistuttu. Täällä lapsen ja nuoren ei tarvitse olla aikuisen mielivallan kohteena. Vaikka monen mielestä homma on mennyt överiksi, niin se on hinta, jonka olemme maksaneet merkittävästä yhteiskunnallisesta saavutuksesta: noin keskimäärin meillä on turvallinen ja tasa-arvoinen koulu.

Jossa on yhä ongelmia ratkaistavaksi.

Mutta ongelmia on ratkaistu aikaisemminkin ja siltä pohjalta uskoisin, että nämäkin ovat ratkaistavissa.

Pappi, lukkari, talonpoika ja opettaja

Opettaja on samanlainen ammatti kuin lääkäri, pappi, poliitikko ja poliisi. Se on yhteinen ja yhteiskunnallinen ja siksi velvoittava ja vaativa. Jokainen ammattinsa edustaja kantaa työnsä puolesta moraalista ja lain suomaa valtaa - ja sen myötä isoja odotuksia meiltä muilta.

Vaikka siellä yläkoulussa tuntuu juuri nyt aivan muulta, niin kyllä opettajalla on sitä valtaa vielä. Tässä yhteiskunnan kehitysvaiheessa pitää vaan täsmentää, mitä se valta on ja miten sitä käytetään. Kuten yksi opettaja kirjoitti:

"Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaivataan napakampaa linjanvetoa. Voimankäyttö on noin yleisesti hankala ja hahmoton termi ripustettavaksi yksittäisen opettajan harkintaan/arjen vaikeisiin tilanteisiin/kasvatusvastuun kantamiseen/työrauhan säilyttämiseen/oppimisen mahdollistamiseen - ja huono kaveri suhteessa pedagogisesti heikkoon ja pelkurimaiseen rehtoriuteen. Todettakoon, että napakampi linjanveto on paitsi opettajan, myös oppilaan oikeusturvan kannalta merkittävä kysymys."

Opettajat ovat keskusteluissa tuoneet esiin, että kokemus koulutyöstä olisi tärkeää, että voi ymmärtää sitä ja antaa kehitysehdotuksia. No, totta toinen puoli ja kääntäen: kouluissa on jo tällä hetkellä kaikki se ammattitaito, mitä tilanteen ratkaisemiseksi tarvitaan.

Nyt koulurauhasta on puhuttu paljon ja seuraavaksi tarvitaan tekoja, koska niistä muutos lähtee. Alla ehdotuksia, joihin pääsääntöisesti ei vaadita lainmuutoksia tai lisäbudjettia. Ne ovat enimmäkseen vain toimintatapojen ja ajattelumallien muutoksia työnohjauksen ja lisäkoulutuksen järjestämistä lukuunottamatta.

1. Vetäkää napakasti linjaa omassa koulussa

Oletan, että jokaisen koulun jokaisessa opettajanhuoneessa on tällä hetkellä käyty läpi, mitä perusopetuksen laki 36 b § voimakeinoista sanoo. Oletan, että siellä on sovittu ja lyöty lukkoon, mitä lain soveltaminen tarkoittaa omassa koulussa; avattu pointit ja pohdittu, mitä tarkoittaa, jos Tilanne sattuu omalle kohdalle. Rehtori on luvannut seisoa omiensa takana Tilanteiden aikana ja jälkeen. Ja arvaan, että kouluturvallisuudesta on puhuttu oppilaille päivänavauksessa ja luokissa, tehden selväksi, mitkä ovat kenenkin oikeudet ja velvollisuudet.

Jos näin ei ole tehty, niin tehkääpä. Noin aluksi. Koska ylempien kouluviranomaisten linjanvetoa voidaan joutua odottamaan, eikä se välttämättä ole kuitenkaan tarpeeksi konkreettinen ohjatakseen koulutyötä. Lakimuutoksesta nyt puhumattakaan.

2. Pitäkää yhteisestä linjanvedosta kiinni

Olen aikanani istunut parissakin sessiossa, missä on luotu tai vedetty yhteen koulurauha- ja rangaistuskäytäntöjä. Keskustelut ovat olleet hyvin polveilevia, johtuen siitä, että koulun aikuisilla voi olla hyvinkin erilaiset käsitykset, mitä on järjestys, koulurauha ja kuri. Yksi kestää lehmän hermoillaan mitä vaan, toinen ei jaksa puuttua ja kolmas näkee selkeästi, että pitää puuttua ja puuttuu. 

Tässä on yksi koulun sisäinen kehityskohde. Jotta voidaan pitää toimintatavoista kiinni, on pakko olla yksi yhteinen tapa toimia. Opettajat itse romuttavat toistensa työtä ja antavat oppilaille sekavaa viestiä, jos toisinaan on ihan ok venyttää sääntöjä ja toisinaan tulee rangaistus. 

Tehkää sellaiset linjaukset, että niihin sitoudutaan. Ja hei opettajat, sitoutukaa.

3. Toistakaa viestiä

Opettajat hokevat myös, että puhe ei auta. Se ei ehkä auta, kun Tilanne on päällä, mutta puhe kuitenkin rakentaa sitä kulttuuria, missä koulua käydään. Toistakaa, toistakaa ja toistakaa, mitä koulurauha, vastuu ja velvollisuudet meidän koulussamme tarkoittavat. Ja jos tuntuu, että se on jo pariin kertaan sanottu, niin ei riitä. Toistakaa, jos haluatte viestin vaikuttavan. Menee aikaa, mutta synnyttää hyvää.

4. Erottakaa vallan ja väkivallan ero käytännössä

Tänään 14.4. Helsingin Sanomissa oli hyvä mielipidekirjoitus erityisopettaja Hannu Olinilta. Hän kertoo, miten toimia oikein Vaikeissa Tilanteissa.

"Tilanne pitää erityisopetuksen kielellä "katkaista" eli oppilasta estetään tekemästä lisää pahaa, vahingoittamasta itseään tai mainettaan. Käytännössä hänet siirretään reippaasti toiseen tilaan. Useimmiten perimmäinen vaikutus perustuu siihen, että hänet eristetään hetkeksi yleisöstään."

Kun kirjoitin edellisen bloggauksen vallasta, vastuusta väkivallasta,  ajatukseni ei ollut ihan vielä kirkastunut. Käytyjen keskusteluiden hyvä puoli on, että oma ajattelu ja näkemykset kehittyvät. Siltä pohjalta yritän uudestaan:

Voimakeinojen käytössä ei ole kysymys pelkästään siitä, mitä ruokalasta poistamisessa tapahtuu, vaan ennen kaikkea, miten se tapahtuu.

En ollut paikalla Alppilan ruokalassa, ja sikäli varmasti yhtä väärässä kuin kaikki muutkin. Mutta jostain Antti Korhosen omien kommenttien sävyistä minulle syntyi mielikuva, että opettaja joutui valtataisteluun nuoren kanssa ja päätyi näyttämään kaapin paikkaa eikä vain poistamaan vastustelevaa oppilasta ruokalasta.

Vaihtoehtona poliisien voimakeinojen pohjalta voisi syntyä hyvä ohjeistus myös kouluun. Poliisi puhuttaa ensin ja kertoo sen jälkeen siirtyvänsä voimankäyttöön ja sitä kautta fyysiseen voimankäyttöön. Poliisin on oleellista pystyä todistamaan, että on edennyt oikeassa järjestyksessä ja vastapuoli on ollut tietoinen fyysisen voimankäytön todennäköisyydestä jatkaessaan häiriökäyttäytymistä.

Pointtini on tuo hiuksenhieno, mutta iso ero, toimiiko aikuinen provosoituneena ja ärtymyksen vallassa vai toimiiko hän yhteisten ohjeiden mukaan rauhallisesti, harkiten ja tietoisesti. 

5. Vaatikaa työnohjausta
Poliisien lisäksi hyviä käytäntöjä löytyy muiltakin aloilta, missä toimitaan yhteiseksi hyväksi yhteiskunnan mandaatilla. Ehdotan työnohjausta samanlaiseksi osaksi koulutyön ammattilaisten arkea, kuin se on sosiaalitoimen puolella ja osin tervedenhuollossa.

Olikohan se koulun johtamisen tutkija ja konsultti Jukka Ahonen, joka kirjoitti kirjassaan Ammattina rehtori, että koulu on regressiivinen työyhteisö. Sillä hän tarkoitti tilannetta, jossa koko koulun henkilökunta elää lasten ja nuorten synnyttämässä toimintakulttuurissa, missä aikuinen joutuu ponnistelemaan ja pitämään kiinni aikuisesta ja ammattimaisesta tavasta ajatella, tuntea ja toimia.

Voi olla, että muistan lähteen väärin (kirja on ihan fiksua luettavaa joka tapauksessa, voin suositella). Mutta ehdotukseni on, että opettajilla olisi maksutonta apua, millä omasta henkisestä työkunnosta voi pitää kiinni oikeasti haastavassa ihmissuhdeammatissa. Tämä vaatii tietenkin sitä budjettia, mutta toimintamalli ja tarjonta on jo valmiina.

6. Työskennelkää työpareina
Monessa ammatissa liikutaan aina kaksin. Poliisin, kotihoidon ja monen muun ammatin tapaan työparina toimiminen voisi olla apu vaikeiden tilanteiden ratkaisemiseen.

Työpareina on toimittu nykykoulun sivu. Tietenkään työparityöskentely ei sovi kaikkialle ja kaikille, mutta se voisi olla yksinkertainen apu joissakin tilanteissa. Lisäksi järjestelyt ovat lukujärjestystekninen ja tahdon asia eli mahdollista toteuttaa hallinnosta käsin, jos opettajat tahtovat.


7. Turhat säännöt pois kouluista
Joku kansatieteilijä osaisi varmaan kertoa miltä vuosisadalta tämä hattu pois -tapa on peräisin. Voisiko siitä luopua? Ja samalla luovuttaisiin muista koulun tavoista joille ei 1) löydy tässä päivässä olevia perusteluita ja  jotka 2) aiheuttavat jatkuvaa uuvuttavaa nillitystä kouluihin.

Oppilaat on varmaan helppo puhua mukaan määrittelemään yhdessä, mikä on turhaa ja mikä turvallisuutta tuovaa ohjeistamista ja käskemistä.

8. Turvallisuus- ja itsepuolustuskoulutusta saataville ammatin kaikissa vaiheissa
Ei ole mikään itsestäänselvä rasti olla siirtämässä mukuloita toisiin tiloihin rauhoittumaan samalla itsekin rauhallisena pysyen. Poliisit harjoittelevat sitä varmaankin koko opiskeluaikansa ja kertaavat taitojaan vielä ammatissaan.

Suomalaisessa opettajankoulutuksessa on paljon hyvää, mutta se ei totisesti valmista tulevaa opettajaa kouluelämän verbaalisiin tai fyysisiin painiotteluihin. Eli turvallisen oppimis- ja toimintaympäristön luomisen ja ylläpitämisen -kurssi osaksi opettajankoulutusta. Sisältää juridiikkaa, didaktiikkaa, uhkatilanteiden estämistä ja fyysisiä taitoja niissä toimimiseksi.

Koulutusta toistetaan ammatissa toimiville vuosittain samaan tapaan kuin muilla turvallisuutta korostavilla aloilla. Tässä voidaan kurkata vaikka ilmailun puolelle, missä jokainen työntekijä osallistuu säännöllisiin turvallisuuskoulutuksiin.

Koska koulutusta ei vielä ole, eikä tiedetä tuleeko koskaan, tähän hätään jokainen voi lukea vaikkapa kirjan Henkilöturvallisuus kouluissa ja jutella itsepuolustusalan harrastajien ja ammattilaisten kanssa. He tarjoavat hyviä ajatuksiaan uhkatilanteiden hoitamiseksi.

Kyllä tää järjestyy

Opettajat tuntevat varmasti parhaiten oman työnsä, mutta koska ilmoilla on niin kova tuskanhuuto nykykeinojen riittämättömyydestä, niin suosittelen etsimään ratkaisuja myös koulumaailman ulkopuolelta.

Ongelmat ovat ratkaistavissa, kun ne vain päätetään ratkaista. Nopein tapa on tutkia omaa työtään ja ajatteluaan ja lähteä tekemään muutoksia henkilökohtaisella ja työyhteisön tasolla.

Aika entinen ei koskaan enää palaa.

kuva: Terhi Jaakkola

Kirjoittaja on didaktiikkaa rakastava entinen luokanopettaja, joka työskenteli Helsingin eri kouluissa vajaa kymmenen vuotta. Opettajavuosiensa jälkeen hän toimi lastensa koulujen johtokunnissa yhteensä 8 vuotta. Monista kasvattajan virheistään huolimatta, kirjoittaja on onnistunut kasvattamaan kahdesta lapsestaan kaksi tervepäistä aikuista. 

Tähän tekstiin on lainattu suoraan julkisesta tai luvalla yksityiskeskusteluista eri kirjoittajia. Monien keskusteluun osallistuneiden hyviä käytännön ehdotuksia olen tuonut ideatasolla mukaan, jotta ne tulisivat kuulluiksi ja nähdyiksi laajemmaltikin.

Kirjoittaja kiittää vilpittömästi kaikkia keskusteluun osallistuneita sekä erityisesti heitä, jotka olivat mukana tämän blogin kirjoitustyössä auttamalla minua jäsentämään ajatuksiani ja lopullista tekstiä kommentoimalla.

Ensi viikolla ajattelin kirjoittaa smoothieista, länsirannikkolaisuudesta tai moottoripyöräilystä eli lopetan Suuren Koulurauhakeskustelun Osaisko oppia -blogin osalta ainakin hetkeksi tähän.