Valta, vastuu ja väkivalta - pohdintoja opettajauhrin äärellä

Sanon sen heti: maikka mokasi.

Näin se vaan menee. Käsi ylös se ope, jonka ei olisi kerran tai kaksi tehnyt mieli tehdä juuri samalla tavalla: niskaperseote ja nytriittää. Ja hei, käsi ylös te, jotka olette tehneet juuri näin ainakin kerran. Jep.

Laki on silti hyvin yksiselitteinen: oppilaaseen ei käydä käsiksi siksi, että se soittaa suutaan eikä poistu ruokalasta.

En tunnusta kaikkia vanhoja syntejäni, mutta niitä on lukuisia. Olen pitänyt oppilaita holdingissa, istunut raivoavan lapsen päällä, irrotellut sormia naulakoista ja ovenkarmeista ja antanut ymmärtää, että kohta pesee, jos toi ei lopu...

... ymmärtäen joka sekunti, että olen harmaalla alueella, joka voi päättyä keltaisiin lööppeihin.  Ymmärtäen, että ammattitaitoni on ollut kovalla koetuksella. Ja siinä missä ammattitaito loppuu, reagointi alkaa.

Mutta silti. Oppilaaseen ei kajota fyysisesti sen takia, että huppu ei lähde päästä tai kaveri ruokalasta. Jos näin käy, on silloin ihan itse mokannut opettajana. Piste.

Puurot ja vellit

On ihan ymmärrettävää, että tämä aihe kuohuttaa. Olen järjettömän iloinen, että näinkin pienellä opettajauhrilla saatiin näin suuri keskustelu koulutyön arjesta ja opettajien mahdollisuuksista hoitaa opetus- ja kasvatustyötään. Onhan arjen moraalikäsityksen vastaista, että laista joka on tarkoitettu suojelemaan oppilaita, on tullut este koulutyölle.

Mutta tässä on nyt sekaisin pari asiaa.

1. Ensinnäkin koulujen työskentelyrauha, sen toimivuus ja puute, ovat yksi iso yhteiskunnallinen ja kulttuurinen kysymys. Jostain syystä koulutyön hyvää ajavasta sallivasta ja ymmärtävästä kasvatuskulttuurista on tullut levottomien lapsien ja alisuoriutuvien aikuisten ryöstöviljelyn kohde. (Opettajiakin on joka junaan huippuammattilaisista tunareihin.)
2. Toinen asia on opettaja, joka kilahti ja rikkoi opettajan eettistä koodistoa, käyden virkamiehen roolissaan kiinni suuta soittavaan mukulaan.

Musta ja valkoinen

Olen miettinyt fyysisen koskemattomuuden lakia ja lain vaihtoehtoja eilisestä asti. Vaihtoehtoja ei ole. Jos lakia lähdetään tulkitsemaan; saako vetää vaatteista ulos ja saako töniä liikkeelle, ollaan heti tulkintakentässä. Alppilan tapauksessakin opettaja ei kokenut käyttäneensä väkivaltaa, vaan tulkitsi sen normaaliksi nyt-jumalauta-riittää –pakottamiseksi. Tunne ja tilanne, jonka jokainen vanhempi ja ammattikasvattaja tunnistaa. 

Mutta.

Kuka haluaa meille koulun, jossa näitä asioita joudutaan tulkitsemaan? Kuka haluaa meille koulun, jossa pikku töniminen on sallittu, jos ei totella? Oikeesti. Haluatteko?

Siksi meillä on sekä kasvatuskulttuuri että lait,  joissa sanotaan, että lapseen ei saa käydä käsiksi, jollei hän ole selkeästi vaaraksi itselleen ja muille. Eli satuta itseään tai hyökkää toisen oppilaan tai koulun aikusen kimppuun saksien kanssa tai ilman.

Koulut laativat ohjeet näihin tilanteisiin. Oletan, että myös Alppilassa on koulun henkilökunnan laatima ja aikanaan koulun johtokunnan hyväksymä dokumentti nimeltään "koulun kurinpito-ohjeet" tms. Siellä on luultavasti todettu: "Jos oppilas kieltäytyy... tekemästä jotain... Kutsu paikalle toinen aikuinen ja... Oppilasta on rangaistava...". 

Varmasti oli ohje tai toimintamalli kohun alla oleviin tilanteisiin. Koska tilanteet eivät todellakaan ole harvinaisia. Jokainen maikka ruudun sillä puolen on kinannut ruokalassa lippiksistä ja hupuista. Ohjetta olisi pitänyt noudattaa. Samoin kuin lakia. 

On siis eri ongelma, että ohje ei ole riittävä. Ja jälleen toinen toinen ongelma, jos ei ole noudattanut opettajan etiikkaa, koulun yhteistä sopimusta ja lakia ja tulee irtisanotuksi. 

Kaikkein suurin ongelmista on, jos lasten ja nuorten fyysiseen koskemattomuuteen liittyviä lakeja ja sääntöjä aletaan venyttää tulkinnoilla. 

Tässä asiassa voi olla vain mustavalkoinen. En tiedä, miten koulujen kurinpito-ongelmat ratkaistaan, mutta opettajien lisääntynyt oikeus töniä mukuloita ei voi olla ratkaisu. Se ei ole mahdollista. 

Vastuu ja valta

Opettaja on ammattinimike. Opettajuus on työtä, jota ihminen tekee yhteiskunnan mandaatilla. Opettaja on kunnan virkamies, jota sitovat paitsi virkamiestä koskevat ohjeet, myös opettajan ammattiin liittyvät moraaliset ja kasvatukselliset velvoitteet.

Kun lopetin itse opettajan työni, tunsin ensimmäiset kaksi vuotta lähes joka päivä helpotusta siitä, että en ole vastuussa kenenkään oppimisesta (= tulevaisuudesta), sosiaalisesta roolista, hengestä tai terveydestä. Se on raskas vastuu. Ja jokaisella opettajalla on yhtä paljon vastuuta kuin valtaa. Tai pitäisi olla. 

Uskoisin, että iso osa irtisanomiskohun takana olevasta keskustelusta johtuu siitä, että opettajan vallan ja vastuun tasapaino on vinossa. Valtaa on valunut lapsille, jotka eivät voi ikänsä ja roolinsa puolesta ottaa kuitenkaan vastuuta. Opettajan pitäisi olla luotettava aikuinen ja vastuussa kymmenjärjestelmän, lukutaidon ja kansalaistaitojen opettamisesta. Oppilaat eivät kuitenkaan halua aina oppia ja opiskella. Kansalaistaidoista se, missä otetaan ruokalassa huppu pois päästä, ei kiinnosta 15-vuotiasta. Aika normisetti.

Koulussa työskentely sekä opettajana että oppijana on loputtomia keskusteluita ja kohtaamisia. Koulussa ollaan jatkuvassa psykodynaamisessa myllyssä, joka uuvuttaa. Varsinkin, jos tuntuu, että keinot loppuvat.  

Jokainen suomalainen on ollut tai on koululainen ja aika moni on vanhempi. Koulu koskee meitä kaikkia. Siksi opettajan vastuuseen ja valtaan liittyvää keskustelua pitää jatkaa tämän ihmisuhrin jälkeenkin. Vallan ja vastuun tasapainosta on synnyttävä äänen lausuttu sopimus, joka alkaa synnyttää terveempää koulukulttuuria. On väärin, että alaikäiset saavat tehdä mitä tahansa lapsikeskeisen kasvatuksen hengessä, ja yhtä väärin, että aikuinen taantuu tönimään. 

Valta ja väkivalta

Koska ihminen, jolta loppuu valta, altistuu pakottamaan - käyttämään väkivaltaa. Jokaisen aikuisen päässä on naksahtanut joskus lasten kanssa, mutta mikään naksahdus milloinkaan ei saa johtaa väkivaltaan. Kaikkein viimeisimmäksi demokraattisen yhteiskunnan ylläpitämässä instituutiossa, jonka myllystä jokainen kansaan ja kulttuuriin kuuluva kulkee läpi. 

Aikuisten passiivisagressiivinen tönimis- ja huitomisesimerkki leviää lapsiin. Aikuisten teoillaan luomasta kadonneen vallan kulttuurista on vaarana syntyä systeemistä väkivaltaa. 

En ole ihan varma, onko Antti Korhosen irtisanominen liioittelua vai ei. On sellainen napatuntuma, että taustalla on paljon asioita, joita koulu viranomaistahona ja työnantajana ei voi sanoa ääneen.

Opettajien ei kuitenkaan pitäisi ajatua työssään naksahduspisteeseen. Siinä pitää koulun työnantajatahona olla tukena. Kentälle lisää työnohjausta, koulutusta, työvälineitä ja rehellistä keskustelua (Huom! Ei kauhistelua ja taivastelua) aiheesta. Opettajat ja kouluviranomaiset ovat aika fiksua sakkia, kun draamakuninkaallinen kohtaus on ohi. 

Jos koulunjohtaminen on ollut Alppilassa vähän hukassa, (Ei oo helppoa hommaa, terveisiä ja respect Sirpalle ja muille.) niin  ratkaisu ei ole opettajan irtisanominen. Jos homma oli rehtorin hallussa, niin ehkä irtisanomiselle oli perusteet. 

Koska niin se vaan oli. Maikka mokasi.